Sarjakuva-albumi, alaotsikoltaan Arkistojen aarteita 1982 – 2006. Pahkeinen ilmestyi ensimmäiseksi Aviisissa sekä sittemmin Pahkasiassa. Nykyään Pahkeinen kertoman mukaan ilmestyy toisinaan kaupunkilehti Tamperelaisessa. Valitettavasti en itse ole päässyt tätä lehtiformaattia todistamaan. Albumiin valitut stripit on aikaisemmin julkaistu Pahkasiassa, Potsissa ja Tamperelaisessa.
Pahkeinen on alakuloinen mies minun mieleeni. Hän on nyky-yhteiskunnan suoranainen ilmentymä. Klassikko jo syntyessään, syntynyt häviämään. Baskeri päässään Pahkeinen kommentoi maailman ja Suomen nykytilaa. Hän on hiljainen tarkkailija, toiset saavat koohottaa – Pahkeinen kommentoi lakoniseen tyyliinsä.
Pahkeisen oli aluksi tarkoitus täyttää vain kolo lehdessä; materiaalia ja maksettua ilmoitusta ei ollut. Jotenkin tämä sopii erinomaisen hyvin Pahkeisen elämäänkin, samoin kuin baskeri, johon linnut aina tähtäävät kakkansa. Hyvin varhain mukaan ilmestyi myös hänen koiransa, Holopainen. Holopainen muistuttaa kovasti isäntäänsä ja kommentoi myös toisinaan ihan itse, hyvin samalla otteellakin.
Stripit ovat lyhyitä, mutta täynnä asiaa – joskus ehkä hiukan surullista tai masentavaakin. Pahkeiselta ei kovin hauskoja kommentteja irtoa. Hauskuus syntyy yleensä asiayhteyksistä eikä vähiten piirtäjän omista kikkailuista sarjakuvan teeman parissa. Tilt, joka on Pahkeisenkin luoja, saa ainakin minulta pisteitä tästä ominaisuudesta. Hihityksiä irtoaa sekä tekniikasta että itse Pahkeisesta.
Pahkeinen on jokamies, hillitty häviäjä, se joka tarvittaessa antaa vaikka viimeisen lanttinsa tiibetiläisten hevosmiesten hyväksi lintujen kakkiessa jälleen baskeriin. Kommentoija, josta voi tunnistaa myös itsensä, lakonisia kommentteja laukova ja maailmanmenoa ihmettelevä tamperelainen mies. Suosittelen kaikille sarjakuvan ystäville, tekniikka ja kommentit ovat sarjassaan ainutlaatuisia (tai pitäisiköhän sanoa ainoita laatuaan). Kulttuuriteko jälleen kustantajalta koota Pahkeisen parhaat vuosien ajalta yksiin kansiin jälkipolvienkin tutustuttavaksi.