Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sakari Koskinen on niin hyvä tyyppi, että kun hänet tapaa, tulee hyvä mieli ja nyt oli kerennyt jo tulla ikävä. Jos olisi mahdollista, niin olisin halannut.
Komisario Koskisen mieltä rasittaa nyt moni asia! Murhattu ihminen löytyy autosta, mutta siinä sitä onkin sitten pähkinää nakerrettavaksi, että kuka on murhannut ja miksi? Murhattu ei kerro, vaikka hänen henkilöllisyytensä tiedetäänkin.
Yksi varteenotettavista murhaajaehdokkaista olisi helppo, mutta hän onkin Koskisen vanha työkaveri. Mitä tehdä tapauksen kanssa, johon liittyy omia tunteita? Paha paikka. Koskinen toimii kuitenkin niin kuin parhaaksi näkee, vaikka se ei välttämättä ole se oikea tapa, mutta minkäs teet.
Pikkuhiljaa selviää mukava herrakerho, missä on iltoja istuttu ja nuoria tyttöjä on ollut emännöimässä. Kaikkien kannalta ei kuitenkaan ole ollut niin kovin kivaa. Alkaa paljastua yhtä sun toista ryönää. Kaikki eivät ole olleetkaan niin harmittomia. Juuri sellaista, kuin voisi todellisuudessakin tapahtua.
Komisario Koskisen ihmissuhteetkin kokevat melkoista myllerrystä, niin että ihan sääliksi käy. Ulla on ihan yhtä narttu kuin edellisessäkin kirjassa, eikä häntä tunnu kiinnostavan mikää muu kuin se, mikä liittyy hänen ex-mieheensä ja lapsiinsa. Joutaisi mennä. Vaikka Sakari Koskinen tunteekin itsensä välillä aika yksinäiseksi, niin onhan hänellä ex-vaimo Raija ja entinen työtoveri Tarukin tulee sateenvarjonsa kanssa kylään.
Melkoista soppaa on kasaan keitetty ja kun sitten murhaaja alkaa olla selvillä, niin se vasta höyryt nostattaa. Lukijana oikein savu tuprahtelee korvista, kun niin suututtaa Koskisen puolesta. Puhumattakaan siitä kun esimies Rusinpää aina aukoo mitä sattuu. Lisäksi kaikki muut tilanteet.
En voi olla ihastelematta näitä Seppo Jokisen luomia henkilöhahmoja. Kaikki ovat tulleet niin tutuiksi ja on ne omat suosikit ja sitten ne vähemmän kivat. Pekki osaa kaikessa ärsyttävyydessään ja kähinässään olla kyllä loppujen lopuksi ihan ok. Anni Kanninen fiksu nainen. Ulla Lundelin viisas, mutta en anna anteeksi sitä, miten on kohdellut Sakaria! Rusinpää on sellainen mulkero, että kääntyisin ympäri, jos vastaan tulisi.
Olipa taas ihana lukukokemus tai, aloitin lukemaan ja kun pääsin puoleen väliin, loppui aika ja oli mentävä, niin hah, kuuntelinpa loput äänikirjana, sillä näinkin voi tehdä. Se rivien väliin ujutettu huumori tuntuu ihanalta!
