Komisario Konrad Sejer ja hänen apulaisensa Jacob Skarre tulevat tarkastamaan tavanomaiselta vaikuttavaa hukkumisonnettomuutta mahdollisena itsemurhana. He alkavat epäillä henkirikosta. Jokin tuntuu olevan pielessä, vaikka mitään näyttöä ei oikein löydykään. Sejer on aistivinaan valheen Axelin ja Philipin kertomuksessa.
Jonkin ajan kuluttua löytyy toinenkin ruumis, toisesta paikasta… Vaikka varmuutta ei ole, on syytä epäillä henkirikosta. On myös mahdollista, että tapaukset kytkeytyvät toisiinsa.
Pojista Axel on vahva, ainakin omasta mielestään kykenevä kaikkeen, fiksu ja kekseliäs. Tuntuu, että toiset ja heidän tunteensa eivät merkitse mitään. Kuinka vahva tai heikko ihminen ja varsinkin nuori saa olla? Eräs pojista nimittäin joutui mielisairaalahoitoon, ehkäpä aikaisempien tapahtumien johdosta — ainakin hänen päiväkirjansa on osittain erikoinen. Tämän huomaa myös poliisi sekä kuolleiden poikien äidit.
Tässäkään Fossumin rikosromaanissa tärkeintä ei ole rikos, jos sitä edes on tapahtunut, eikä ehkä sen selvittäminenkään. Fossum kirjoittaa tapahtumiin liittyvistä ihmisistä, joilla kaikilla on erilainen suhde ja käsitys tapahtumista. Lisäksi kaikkien elämä on muuttunut peruuttamattomasti kaiken tämän myötä.
Kirja laittaa pohtimaan erinäisiä moraalisia kysymyksiä, joita jokaisen olisi joskus hyvä miettiä. Lisäksi tässä sivutaan myös nuorten suhteita ja vaikutusta toisiinsa, perheen olosuhteita ja kasvatusta sekä montaa muuta tärkeää asiaa — ehkä hieman kätkettynä, mutta kuitenkin.
Fossum on jälleen kirjoittanut erinomaisen dekkarin, joka voidaan ja pitääkin lukea ajatuksella. Itse pidin tästä ja suosittelen psykologisten dekkareiden sekä muutenkin asiasta kiinnostuneiden luettavaksi. Ajatuksia herättävää tekstiä.