Petri Laukka ja Ari Turunen: Paha meri : Itämeren myrskyisä historia

Paha meri

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ehkä Itämeren pitäisikin ajatella olevan kuin keskiaikainen katedraali, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Tuolloin katedraalin rakentaminen oli suuri, vuosisatoja kestänyt urakka, jossa ei voinut ajatella lyhytnäköisesti oman navan kautta. Työn käynnistäjät tiesivät, etteivät tule näkemään rakennusta valmiina koskaan, mutta seuraava tai sitä seuraava polvi kenties pääsee sen kauneudesta nauttimaan.

Itämerellä on monet kasvot. Yhtäältä meri on meille sen rannoilla asuville mahdollisuus, koska se tarjoaa laajoilla rannoillaan levähdyspaikan sekä ruokaa ja mahdollisuuden liikkua vauhdikkaasti rannasta toiseen vettä pitkin. Toisaalta Itämeri on pahasti käytöstä saastunut ja sitä ympäröivät valtiot seuraavat herkeämättä toistensa tekemisiä merellä eikä konflikteilta ole aina kyetty välttymään. Petri Laukan ja Ari Turusen teos Paha meri : Itämeren myrskyisä historia keskittyy ensisijaisesti kuvaamaan Itämereen liittyvää negatiivista historiaa, mikä varmasti on paikallaan, sillä tässä ajassa elävä lukija keskittyy enemmän meren positiivisiin puoliin kuin muistelee mennyttä pahaa.

Laukka ja Turunen käyvät Itämeren historiaa läpi kahdesta eri näkökulmasta. Ensin he esittelevät Itämeren sotaisan historian ja sen suuruudenhullut hallitsijat, jotka ovat kansojaan johtaneet sotiin. Itämereen liittyy varhainen kolonialistinen orjakauppa, joka laajuudessaan on täysin verrattavissa myöhempään erityisesti Afrikkaa koetelleeseen kolonialismiin ja Itämeren rannat ovat olleen aikanaan useiden uskon varjolla tehtyjen ristiretkien kohde, jotka ovat voimakkaasti muokanneet Itämeren ympäristöä ja Itämeren maiden kulttuureja.

Toinen kirjan kirjoittajien valitsema näkökulma Itämeren historiaan on kaupankäynnin ja kauppasatamina toimineiden kaupunkien kehityksen ja kasvun kuvaus. Kirjassa käydään läpi 1200-luvulla alkunsa saanutta Hansaliittoa ja liiton synnyttämiä vauraita kaupunkeja, joissa tänäkin päivänä kykenemme kaupan käynnin historian vielä näkemään, poimien kiinnostavia yksityiskohtia kaupan ja kaupunkien historiasta.

Paha meri : Itämeren myrskyisä historia on hyvä muistutus Itämeren monelta osin synkästä menneisyydestä, jota esimerkiksi Itämerellä harjoitetun orjakaupan osalta toivoisi tuotavan näkyvämmin esiin suomalaisessa historiankirjoituksessa. Kirja on sopivan helppolukuinen yleisteokseksi aiheesta ja kirjailijat ovat onnistuneet löytämään kerronnan tyylin, joka tekee kokonaisuudesta viihdyttävän ja helposti lähestyttävän.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...