Kaj Korkea-aho: Paha kirja

Paha kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

“Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin.”

Uhkaus on kova, mutta mikäpä houkuttelisi enemmän. Yliopiston lehtori Mickel Backman säikähtää, kun opiskelija valitsee seminaarissa esseensä aiheeksi Leander Granlundin pahan kirjan Elon murheisesta hämärästä, jonka lukijaa odottaa helvetti. Backman ei ole taikauskoinen mies, hänellä vain on taustaa Granlundin kirjan kanssa.

Tästä saadaankin kirjan päähenkilöt. Toisessa juonteessa seurataan Backmania, toisessa Granlundista kiinnostuneen opiskelijan kaveria Callea. Molemmat miehet painiskelevat kriisiensä parissa, niin ihmissuhteissa kuin töissä ja opiskeluissaan. Backmania painaa kirjallisuustieteen laitokseen kohdistuvat tulospaineet ja leikkaukset, Callen niskassa hönkii Kela opintopistevaatimuksineen.

Näistä aineksista Kaj Korkea-aho rakentelee jännitystä ja kauhuakin. Kauhupuoli olisi minusta saanut olla pelottavampaakin, mutta romaanin loppu on sen verran hyvä, että puutteet voi antaa anteeksi. Korkea-aho rakentelee tyylikkään loppuhuipennuksen. Tummempaa tuolla puolen teki aikoinaan vaikutuksen, eikä Paha kirja sen rinnalla häpeä. Korkea-aho pysyy edelleen niiden kirjailijoiden listalla, joiden uudet kirjat luetaan aikailematta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...