Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Paha äiti oli hyytävä kirja. Suorastaan jäätävän hyytävä, mitä määrettä ainakin urheiluselostajat tapaavat nykyään käyttää. Kaukana kaikesta hyvän mielen lukemisesta, mutta psykologisesti tavattoman oivaltava ja uskottava kaikessa karuudessaan.
Aksel ja Ellinor Adelson ovat eläneet lapsuutensa ja nyt sitten myös aikuisuutensa kamalassa perheessä. Heidän vanhempansa ovat olleet henkisen väkivallan mestareita, koko kuviossa ei ole ollut hiukkaakaan rakkautta, hellyyttä tai myötätuntoa. Isä Annar on jo kuollut, mutta Iris-äiti elää kitkuttaa marttyyrina, poikaansa hyväksi käyttäen kaikissa mahdollisissa askareissa, edelleen vailla myönteisten tunteiden häivääkään. Aksel ajattelee:
”Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista äitiä, oli vain nainen joka oli meillä töissä kuin mikäkin piiskuri. Minä olin vieras, joka asui siellä armosta, ja sain maksaa kalliin hinnan ruuasta ja katosta pään päällä.”
Kyllä Aksel ja Ellinorkin sitten osaavat. Aksel kostaa passiivis-aggressiivisella asenteellaan ja Ellinor on jättäytynyt kokonaan sivuun, hän on yrittänyt nuorena itsemurhaa ja toimii nyt siivoojana, käyttää alkoholia ja kaikkea muutakin mahdollista eikä pidä koskaan yhteyttä äitiinsä. He suhtautuvat tähän kuin vaivaiseen hyönteiseen, jonka kuolema olisi pelkkä ilo ja helpotus.
On vaikea välittää sitä tunnelmaa, mikä kirjassa vallitsee. Akselin ja Ellinorin kapinat tuntuvat tässä ilmaistuina kohtuuttomilta, mutta kirjassa heidän suhtautumisensa lopulta jollain lailla ymmärtää. Varsinkin Aksel on kaivannut rakastavia vanhempia koko ikänsä, vielä aikuisenakin hän tuntee viiltävän myrkynvihreää kateutta, kun kollega kertoo silmät kyynelissä omasta rakastavasta äidistään.
Joulukin on tulossa, ja äiti kerskuu kaupan kassalla, miten upea poika hänellä onkaan, kun auttaa äitiään runsaiden ostosten kantamisessa. Aksel tuntee vain häpeää ja vihaa, mutta pääsee kostamaan, kun sanookin kaupasta tullessa äidille, ettei aiokaan viettää joulua hänen luonaan. Ellinor on tässäkin suhteessa menetetty tapaus, Iris ei edes odota häntä jouluseurakseen.
Sitten tapahtumat alkavat vyöryä vääjäämättömään suuntaansa, ja puikkoihin tarttuu puhelias rikostutkija Eddie Feber, joka ilmeisesti tulee esiintymään Fossumin tuotannossa tästä eteenpäinkin.
Miksi lukea näin kovahenkistä kirjaa? Miksi altistaa itsensä pahuudelle? En oikein tiedä. Paha äiti oli sivumäärältään melko suppea ja nopeasti luettava, mutta sen vaikutus jäi kihelmöimään pitkään. Ehkä siksi, ettei Iriksen ja Annarin ja toisaalta taas Akselin ja Ellinorin viljelemä rakkaudettomuus ole mitenkään tavatonta, vaan henkistä väkivaltaa ja ylisukupolvista vihaa esiintyy maailmassa ihan todellisuudessakin, harvoin ehkä näin räikeänä, mutta fiktion tarkoitushan on kärjistää. ”Hän ei tiennyt paljonkaan ilosta tai huumaavasta onnesta, mutta tuskan hän tunsi mitä parhaimmin”, kerrotaan Akselista. Ehkä tämä virke tiivistää kirjan sanoman.
