Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runoilija Tapani Kinnunen, syntynyt vuonna 1962, Turusta, Joensuusta ja Rääkkylästäkin, on kahdeksan runokirjan jälkeen lähtenyt koettelemaan kepillä jäätä ja julkaisee Suomi-romaanitrilogian jälkeen neljännen lähes autofiktiivisen romaanin Päässä nykii.
Taskumatti-kokoisia ovat kaikki neljä kirjaa, joiden sisältökin on tuhtia tavaraa: näistähän juopuu lukijakin! Vauhdikkaasti mennä huidellaan kirjallisissa piireissä, välillä levähdetään kesäidyllissä, leikkaussalissa ja menneissä maisemissa, sitten taas runoilijoiden sisäpiireissä.
Tapani Kinnunen sai vastikään Ukri-kirjailijayhdistyksen Vuoden kynä -tunnustuspalkinnon. Palkitsemistilaisuudessa hän mainitsi, ettei kukaan ainakaan vielä ole loukkaantunut niin verisesti, että olisi haastanut hänet oikeuteen. Herkkänahkaisemmat kai olisivat, mutta runoilijakollegat kestävät pienen virnuilun ja pahankin panettelun – mitäpä noista kännisekoilusta suuttumaan!
Avainromaanihan tämä, mutta kun kirjan henkilöt ovat suurelle yleisölle tuntemattomia suuruuksia, niin kirja ei ole kiihkeitä mielenilmaisuja nostattanut, eikä niitä ole iltasanomien tahi seiskojen lööppeihin nostettu.
Ja mitenpä olisikaan, kaunokirjallista kun kaikki on. Vaihtaa vähän nimiä, jos vaihtaa – ja silvuplei! Löytyvät kriitikko Merja Kainalkorpi Hesarista ja takaperin kirjottava Santeri Liero anonyymeinä, mutta myös ihka oikeita kirjallisuusnimiä vilahteleiksee seassa Leevi Lehdosta pukupäällä kulkevaan sliipattuun Timo Hännikäiseen. Runoilija itsekin seikkailee alteregona nimellä Topi. Jos joku kirjailija Kinnusen mittatikuksi tähän pitäisi laittaa, voisi sovitella Jallu Pussitaloa eli Jussi Kylätaskua kaikkine ’keksittyine’ henkilöineen; Mona Liisa, rakkaudella -kirjan näyn häneltä joskus lukeneeni.
Kirja kulkee leikkauksittain lapsuuden ja nuoruuden tantereilla ja näissä kirjapiireissä. Nuoruuden muistot ovat herttaisia, kirjapiirit vähemmän. Lapsuusmuistokesät, joita edellisessä kirjassa Kuumat raiteet oli runsaasti, ovat sokerisen lämpimiä, nuoruusmuistot konkreettisen koskettavia ja nämä kirjailijasekoilut jopa ällistyttäviä.
Verratkaas vaikka sympatia-empatia-akselilla kahta kohtausta. Ensin kaverit leikkivät kymppivuotiaan Maken kanssa, jonka isä oli äsken hukkunut:
”Vähän matkan päässä kadun toisella puolella asuva Rape tuijotti hetken Makea ja sanoi: – Vituttaako kun isäsi kuoli?
Syntyi hiljaisuus, Ippi rikkoi sen: – Oletko torvi? Mieti vähän mitä puhut!
Toisessa aikuiset juopuneet runoilijamiehet vauhdikkaina liikenteessä, autossa runoseminaariin matkalla:
”mä haluan näyttää persettä.” – – – ”Kun tulee suora anna mennä ohi”, Viljami neuvoi. – – – ”Huh huh! Nyt helpotti”, Viljami sanoi ja pisti housunvyötään kiinni.
Viljami Hätönen on Savustamon kustantaja ja hänen paljas peffansa takalasissa kiinni, ohitettavassa autossa köröttelemässä lapsiperhe. vrt. = hih!
Joo joo, tiedetään, tiedetään! Että eri kirjoistahan tässä on kysymys. Ensimmäinen näyte on tästä ruodittavasta kirjasta Päässä nykii ja tuo toinen siitä edellisestä Kuumat raiteet, mutta ehtaa Kinnusta kumminkin: sama sävel ja jatkumo kummassakin. Kelpo kirjoja kumpainenkin.
Kinnusen runoteoksiin on pakko tämän jälkeen tutustua, sillä lukematta ovat vielä, löytyvät koottuna Amerikkalaisesta parranajosta, paitsi Haitin runot ja Ranskalainen suudelma. Odottelen melekosta meininkiä.