Vuonna 1984 Beirutia repi Libanonin sisällissota. Pienienkin matkojen taittaminen jalan kaupungilla oli sala-ampujien vuoksi hengenvaarallista, ja kaduille oli tuotu kontteja näköesteiksi ihmisiä suojelemaan. Pommitukset ja kranaatti-iskut olivat arkipäivää. Polttoainetta säännösteltiin ja sähkö oli vähissä. Tällaisessa ympäristössä pieni Zeina Abirached vietti varhaislapsuuttaan.
Pääskysen leikki on Abirachedin ensimmäinen suomennettu sarjakuvaromaani. Sen tapahtumat käsittelevät suurimmaksi osaksi yhden ainoan päivän tapahtumia, kun Zeinan vanhemmat ovat käymässä poissa kotoa. Perhe asuu pommitusten vuoksi käytännössä vain asuntonsa eteistä, jonne pakkautuu yleensä kotirapun koko väki tarinoimaan — ja tietenkin pommituksilta suojaan. Tapaamme mielenkiintoisia naapureita omine pikku erikoisuuksineen. Ja valitettavankin paljon tapaamme inhimillistä murhetta ja huolta, jäljettömiin kadonneita omaisia ja sala-ampujan surmaamia läheisiä.
Ensimmäinen vertailukohta Pääskysen leikille on Marjane Satrapin Persepolis-sarja, joka sijoittuu ajallisesti, paikallisesti ja teemallisesti varsin lähelle Zeina Abirachedin teosta. Vaikka teoksilla onkin selkeä sukulaisuus, Abirachedin teos seisoo hyvin omilla jaloillaan. Pääskysen leikin vähäeleinen tarina ja toistuvia geometrisia muotoja hyödyntävä piirrostyyli sopivat hyvin yhteen luoden lämpimän, mutta toi hieman surumielisen kokonaisuuden, josta laatusarjakuvan ystävä kyllä pitää.
Jotenkin näitä sotaisasta lapsuudesta kertovia teoksia lukiessani aina vakavoidun miettimään sitä, kuinka onnellisia me suomalaiset olemme jo sukupolvien ajan olleet. Väkivalta, kurjuus ja ikuinen kuolemanpelko eivät väijy täällä ilmassa samalla lailla kuin muualla. Tuntuu epäreilulta, että joillekin Pääskysen leikin ja Persepolisin maailmat ovat tänä päivänäkin totisinta totta. Näistäkin mietteistä huolimatta tätä teosta kelpaa suositella.