Haasjoen neljäs runokokoelma vie retkelle monenlaisiin maisemiin. Polku kulkee niin suolla, sateenkaarimetsässä kuin pimeässä puutarhassakin. Vahva teema onkin luonto ja sen erilaiset kulkijat. Niitä katsellaan välillä kauempaa, välillä suurennuslasin kanssa.
Sekä kerronta että tyyli vaihtelevat. Proosarunojen vastapainona on selkeämmin säkeisiin jaettuja, ilmavampia runoja. Kerrontaan tuovat vaihtelua runot, joissa kuljetaan toisen rinnalla ja kuuntelijoina toimivat myös torakat, vaaksiaiset sekä kovakuoriaiset.
Runoissa pääsevät esille monet eri eläimet, kuten silmät auki lepäävä pääsky ja suurta tummaa kirjekuorta muistuttava merikotka. Lukiessa huomasi miettivänsä, että ovatko eri eläinlajien kuvaukset vertauksia ihmisten erilaisiin luonteenpiirteisiin? Luonto toimii kiehtovana seikkailujen näyttämönä sekä yhtälailla äidillisenä ymmärtäjänä.
Pääskynen ja lepakko taluttaa lukijan mielenkiintoiseen maailmaan. Vaikka mukana on tummiakin sävyjä, niin vahvemmin nousee esiin lapsenomainen uuden löytäminen ja riemu. Suomessa tehdään hienoa runoutta.
”Se oli kerrostunut metsä loputtomaan kulkemiseen, tinkimätön, unelmien summa. Revontulten lailla aaltoileva kulmasta kulmaan, kuin loistava lippu, keskeltä reunoille kulkeva mielettömyys, värien väri.”