Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tänä syksynä tuli kuluneeksi 70 vuotta Pielisellä tapahtuneesta 15 nuoren ihmisen hukkumisonnettomuudesta: 4.10.1959 Juuan Paalasmaan edustalla kaksi moottorivenettä törmäsi toisiinsa iltahämärissä. Toisessa veneessä oli 19 ihmistä, joista viisi pelastui, toisessa kaksi, joista venettä ohjannut pelastui. Haveri tapahtui lähellä rantaviivaa.
Suomen sisävesillä ei koskaan ole suurempaa onnettomuutta sattunut.
Kirjallisuudessa asia on jäänyt käsittelemättä. Ainoastaan tämä Matti Vainionpään kirja on asiasta kirjana julkaistu: Paalasmaa surun saari ilmestyi vuonna 1969, kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeen.
Kirjan lukee kyllä, mutta kun se ei ole romaani, eikä dokumenttikaan, on vähän hankala saada tekstistä kiinni sen yksipuolisen elämänkatsomuksen vuoksi: tekijän uskonnollinen vakaumus ajoittain häiritsee lukukokemusta. Kirja on tavallaan kuin pitkä muistokirjoitus, joka luo lohtua jälkeenjääneille lähiomaisille, jotka ovat alistuneet kohtaloonsa:
”Ei syytöksen sanaa, ei kapinointia kuulunut kenenkään surevan kodissa. Arkiset askareet, lasten hiljentyneet leikit, kohtaloon tyytyminen ja yhteinen suuri suru tuntui sitovan tuon eristetyn Paalasmaan kyläkunnan yhä yhtenäisemmäksi kokonaisuudeksi, siniharmaan Pielisen sylissä, tuolla surujen saarella.”
Palasia omaisten muisteloista kirjasta on luettavissa, pelastuneiden ajatuksia ei esille tuoda. Kaikkien kuuden pelastuneen nimet kirjasesta löytyvät sekä kaikkien 15 hukkuneen nimet; hautajaistilaisuus on tarkoin luettavissa papin ja piispan puheineen, samoin surujuhla Keskikoululla. Tulevaisuususko muistomerkki- ja tiehankkeineen on esillä.
Nykyisinhän sekä muistopatsaat sekä kirkkomaalle että saarelle on pystytetty, myös tieyhteys saarelle saatu.
Se, miksi minä tätä vaatimatonta ja harvinaista kirjaa, joka on lainattavissa Vaara-kirjastot palvelusta, yhä selailen, johtuu sukulaisuudesta: kolmen serkun kohtaloa muistellakseni.
”Emäntä Hanna Saarimaa on sisimpään asti järkyttynyt. Hän puhuu lakkaamatta poismenneistä pojistaan Paulista ja Maurista. Kuitenkin oman suuren surunsa ohella hän jaksaa vielä säälitellä niitä Paalasmaan äitejä, jotka saivat kannettavakseen kolmen lapsensa menetyksen. Synkeä syksyinen lokakuun suru oli laskeutunut Paalasmaan saaristokylän ylle.”
Enoni perhe on toinen noista kolmen lapsensa menettäneistä. On siinä ollut Vilholla ja Helmillä Marja-ahossa miettimistä, tulevaisuutta rakennellessa!