Käsissäni on hyvää mieltä tuottava kirja, jonka käy läpi ihan yhdeltä istumalta, melkeinpä seisaaltaan. Niin on kiva ja hauska teos. Tekijänä Virpi Salmi, muun muassa huumorin ammattilainen.
Jokaisella aukeamalla on taideteos, Suomen taiteen helmiä. Oikealla puolella isompana ja tekstin kanssa. Teksti on syntynyt aiheesta, taulun aiheesta ja vähän sillä lailla kieli poskessa. Näitä tekstejä kutsutaan taidemeemeiksi.
Vasemmalla puolella on sama kuva, mutta siinä on vain asiallinen teksti siitä, kuka on maalannut alkuperäisen ja milloin ja mikä on taulun nimi. Niin, että tulee sitten ihan pientä asiatietoakin tässä kirjassa.
Kaiken kaikkiaan kirja naurattaa, sillä tekstikuplat ovat niin hupaisia oivalluksia. Lisäksi miettii, että kun menee seuraavan kerran taidenäyttelyyn, voisi kuvitella mielessään omia tekstejä teoksiin. Tai kun menee sellaiseen näyttelyyn, jossa näkee jonkun tässä kirjasessa kuvatun taulun, vaikkapa Maria Wiikin Karstaava tyttö, jonka tekstikuplassa lukee: ”Katson tässä toisella silmällä Temptation Islandia.”, niin voiko katsoa sitä taulua enää ilman, että miettii, mitä tyttö ”toisella silmällä” katselee.
Taidetta voi tehdä monella tapaa tunnetuksi ja yksi on tämä, joka ei ole ihan ainutlaatuinen idea, sillä näitä on ja hyvä niin!