Olen kuullut nuorille suunnatusta kauhukirja Osasto 23:sta paljon hyvää, ja nyt kun teoksen pohjalta tehty Hallonbacken-televisiosarjakin on ilmestynyt, oli kirjaan viimein pakko tarttua. Tarina kertoo köyhästä työläisperheen lapsesta Stiinasta, joka saa harvinaisen tilaisuuden saada hoitoa sairauteensa Vadelmarinteen keuhkoparantolassa.
Köyhälle lapselle paikka vaikuttaa ensin kuin kartanolta, mutta jotain kummallista Vadelmarinteeseen liittyy. Sairaalassa muutamia vuosia aikaisemmin sattunut tulipalo painaa Stiinan mieltä, ja hautausmaan liepeillä Stiinan tapaama mummo – vaiko sittenkin noita? – kertoo miten köyhille lapsille ei käy hyvin Vadelmarinteessä. Ja sitten on Ruben. Erikoinen ja leikkisä potilas osastolta 23, joka ilmestyy öisin tapaamaan Stiinaa.
Eva Frantzin kokoamat elementit eivät itsessään ole maailmaa mullistavan omaperäisiä, mutta niistä syntyvä kokonaisuus toimii hämmästyttävän hyvin. 1920-luvun miljöö ja kalsea laitosympäristö luo tunnelmallisen tapahtumapaikan, mutta parasta kirjassa on itse Stiina.
Hän ei ole se tyypillinen lastenkirjojen tavattoman neuvokas sankarihahmo, vaan jotain todellisempaa. Stiina tietää, miten tuberkuloosin saaneille potilaille käy, joten hänen kuolemansa on oikeastaan itsestäänselvyys, johon hän suhtautuu tyynesti heti tarinan alusta alkaen. Vadelmarinteen eristäytyneisyys vain korostaa väistämättömän vaikutelmaa; perhe on jossain kaukana ja näköjään kirjeiden ulottumattomissa, on helppo upota ajatukseen ettei ketään edes kiinnosta. Ensimmäinen askel selviytymisessä onkin uskoa, että Stiinan tulevaisuus ei ole määrätty ja että takaisin taisteleminen on ylipäätään mahdollista.
Frantz pitää kirjan mukavan pienimuotoisena, henkilöhahmoja ei ole paljon mikä tukee klaustrafobista tunnelmaa ja Frantz onnistuu myös sopivissa määrin harhaanjohtamaan lukijaa. Lopputuloksena on tiivistunnelmainen kirja joka syystäkin voitti Runeberg Junior -palkinnon 2019. Nuorille suunnattua kauhukirjallisuutta etsivälle Osasto 23 onkin ehdottomasti suositusten arvoinen kirja.