Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jun Don äiti oli laulaja. Muuta hän ei äidistään tiedä. Äiti oli kaunis, joten hänet varmaankin vietiin Pjongjangiin – Jun Do kun on pohjoiskorealainen. Jun Do kasvaa orpokodin johtajan poikana. Asema ei valitettavasti tarjoa Jun Dolle mitään etuoikeuksia, oikeastaan päinvastoin: isä halusi tehdä kaikille selväksi, ettei hän suosi poikaansa.
Orpokodista Jun Do päätyy armeijaan, harjoittelemaan täydellisessä pimeydessä käytävää tunnelitaistelua. Kaikkeen pitää varautua, kuten hyökkäykseen Etelä-Korean puolelle maanalaisia tunneleita pitkin. Tunnelirotan tehtävistä Jun Do rekrytoidaan erikoisoperaatioihin, sieppaamaan japanilaisia rannikoilta.
Sieppaustehtävistäkin seuraa ylennys, epäonnistumisista huolimatta, ja näin Jun Do päätyy kokemaan kaikenlaista, mitä Pohjois-Korealla on tarjota. Huipennuksena Jun Do pääsee jopa vierailulle Yhdysvaltoihin.
Kirjan toinen osa siirtää painopisteen Pjongjangiin, jossa seurataan niin komentaja Gan edesottamuksia kuin pjongjangilaista kuulusteluammattilaista. Alkuosa on parempi, mutta loppupuoliskollakin on hyvät puolensa, omat 1984-sävynsä. Henkilöiden kiemurtelu pohjoiskorealaisen koneiston osasina on mielenkiintoista.
Adam Johnson ottaa kirjassaan varmasti paljon vapauksia, eikä The Orphan Master’s Sonia kannata ottaa dokumenttina elämästä Pohjois-Koreassa. Sitä se ei ole, vaikka Johnson onkin tutkinut aihetta vuosia, muun muassa haastatellen loikkareita. Pjongjangin eliittiä on loikannut ulkomaille vähemmän, siksi se osio kirjasta perustuu alkupuolta enemmän mielikuvitukseen.
Mielenkiintoinen kirja, ei vähiten epätavallisten puitteidensa vuoksi. Kirja on palkittu Pulitzerin kirjallisuuspalkinnolla. Dokumentaarisempaa otetta hakeville suosittelen lämpimästi Guy Delislen sarjakuvaa Pjongjang.
