Pauli Kallio ja Ville Pirinen: Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina

Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tohtori Itikainen, Muumit, Joonas, Kieku ja Kaiku, Viivi ja Wagner, Kiroileva siili, Fok_It. Kaikki nämä ja moni muu ovat kotimaisia klassikkosarjoja – tai jos eivät nyt aivan klassikoita, niin ainakin sellaisia, että ne ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Pauli Kallioon ja Ville Piriseen. Kallion ja Pirisen jo parikymmentä vuotta kestäneen yhteistyön yksi hedelmä on eri musiikkilehdissä svengaava Ornette Birks Makkonen -sarja. Nyt Ornette pääsee tekemään muutaman sivun sarjisnovellin mittaisen vierailun tusinaan suomalaiseen sarjakuvaan.

Idea on hauska: Kallio ja Pirinen lainaavat arvostamiltaan sarjakuvataiteilijoilta jonkin tyypillisen tilanteen ja heittävät Ornette Birks Makkosen mukaan toimintaan. Suurin osa novelleista liittyy jotenkin musiikin maailmaan, romantiikkaa toki unohtamatta. Lämmin huumori kukkii paitsi tekstissä myös Pirisen piirroksissa, jotka jäljittelevät kunkin sarjan tyyliä ja tunnelmaa. Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina on todellinen tribuuttialbumi.

Ehkä parhaimmillaan Kallio ja Pirinen ovat versioidessaan Juho K. Juntusen Poikamme musisoivatsarjaa. 1970-luvun happorockskenestä liu’utaan sulavasti 2000-luvun divarilaareille. Myös Pekka Puupään seikkailut fuusiojatsin parissa ovat erinomaisen herkullisia. Tamperelaisena sitä bongailee monista sarjoista myös tuttuja paikkoja ja naamoja. Oma lukunsa on hieno Kramppeja ja nyrjähdyksiä -tarina, jossa Ornette pääsee mukaan Ripan ja Kadunlakaisijoiden levytykseen. Juttu katsoo herkullisesti vierestä tuoreen Kramppi-albumin pääjuonta.

Pauli Kalliolla tuntuu olevan vahva retrospektiivinen kausi meneillään urallaan, mutta sepä ei haittaa, kun jälki on tällaista. Suosittelen!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...