Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suomessa on usein totuttu ajattelemaan, että historiaamme ei paina kolonialismin taakka millään tavalla. Olettamus ei aivan pidä paikkaansa, sillä kuten Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen mainio kirja osoittaa, ovat orjakaupan ja sitä ylläpitäneen talouden lonkerot ulottuneet paljon laajemmalle kuin usein tullaan ajatelleeksi.
Orjakaupan taloudellista merkitystä menneisyyden taloudelle on vaikea liioitella, vuosisatojen ajan sillä on sanottu olleen suurempi merkitys kuin kaikkien muiden hyödykkeiden ja raakamateriaalien kaupalla yhteensä. Lukemattomat ihmiset saivat toimeentulonsa suoraan tai epäsuorasti orjakaupasta ja sen voitoilla rakennettiin useat eurooppalaiset kaupungit, sekä saatettiin teollinen vallankumous alkuun. Aaltonen ja Sivonen vertaavatkin orjakauppaa öljyyn; samalla tavalla kuin nykyajan taloutta ei voida ajatella ilman öljyä, oli ajatus maailmasta ilman orjakauppaa pitkään aivan mahdoton.
Orjuuden ja siirtomaiden tarpeellisuus nojasi ennen kaikkea merkantilismiin, jota toteutettiin 1500-luvulta 1800-luvulle. Uskomus oli, että maailman varallisuus on vakio, joten päästäkseen voitolle oli valtion viennin oltava tuontia suurempi. Täten oli tärkeää, että kauppa pysyi mahdollisimman paljon valtion sisällä ja että valtion omilla raaka-aineilla voitiin pyörittää kotimaista teollisuutta. Useimmilla mailla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi raaka-aineita ja resursseja omasta takaa, joten siirtomaita pidettiin väistämättömänä ratkaisuna tähän ongelmaan.
Tällaisen vaihtoehdottomuuden retoriikan kyllästämässä maailmassa orjakauppa ei ollut paitsi välttämätöntä, se oli myös väistämättömyydessään kunnioitettu liiketoiminnan ala, johon sijoittivat niin kirkonmiehet kuin hartaat filantroopitkin. Tällaisessa maailmassa ei ole mikään ihme, että Turun sokeritehtaan raaka-aineet tulivat Karibian orjaplantaaseilta ja Finlaysonin puuvilla puolestaan Yhdysvaltain orjaplataaseilta.
Myös Ruotsin kaltaiselle pienelle maalle oli tärkeää saada oma siirtomaa, vaikka sitten pienikin. Pitkällisen etsinnän jälkeen sellainen myös löytyi Karibialta. Saint-Barthélemy ei tosin ollut sopiva plantaaseille, mutta sillä oli hyvä satama ja siten se sopi oivallisesti orjakaupan solmukohdaksi, jota kautta orjia välitettiin uudelle mantereelle ja muille alueen saarille.
Aaltonen ja Sivonen kertovat saaren ruotsalaisomistuksen historian, joka kesti melkein sata vuotta vuodesta 1784 vuoteen 1878. Noihin aikoihin mahtui kaikenlaista; ruotsalaisia ja suomalaisia merimiehiä, seikkailijoita, kauppiaita. Muutama erityisen mielenkiintoinen elämänkohtalo nousee esiin, esimerkiksi Anjalan liiton kapinalliset Robert Montgomery ja Olof Wilhelm Leijonstedt päätyivät Saint-Barthélemylle miettimään tekosiaan. Suomalaisten kannalta kiinnostavin on ehkäpä artjärveläinen Berndt Robert Gustav Stackelberg, josta tuli Saint-Barthélemyn kuvernööri. Myös orjien oloja ja kohtaloja valotetaan kirjassa mielenkiintoisesti.
Kirjan loppupuolisko käsittelee orjuuden loppumista ja siihen vaikuttaneita syitä. Isolta osalta syynä oli talouden rakenteiden muuttuminen, vaikka tietysti myös uusilla humaaneilla arvoilla oli iso merkitys. Merkantilismi alkoi vähitellen antaa periksi vapaalle taloudelle, esimerkiksi Adam Smith teoksessaan Kansojen varallisuus hyökkäsi voimakkaasti monopoleja ja kauppakomppanioita vastaan. Orjuudesta hän kirjoitti: ”sellaisen henkilön, joka ei voi hankkia omaisuutta, ainoa intressi on syödä mahdollisimman paljon ja tehdä työtä mahdollisimman vähän”. Orjuus siis vähentää tuottavuuden kasvua, koska orjilla ei ole mitään kannustimia olla innovatiivisia ja kehittää työtään.
Orjuuden vastaisessa työssä vaikutti myös monia mielenkiintoisia henkilöitä, erityisesti suomalaisen alkemistin ja idealistin August Nordenskiöldin tarina on erikoislaatuinen. Hän lähti Afrikkaan perustamaan utopiayhteisöä, jossa ei olisi orjuutta ja mustat ja valkoiset voisivat elää tasaveroisina. Aie meni puihin niin kuin utopiayhteisöillä on tapana, mutta tällä kertaa syynä eivät sentään olleet yhteisön sisäiset ongelmat. Aiheessa olisi ehdottomasti ainesta dramaattiselle joskin synkkäsävyiselle elokuvalle.
Orjia ja isäntiä saa mahtumaan kolmeensataan sivuun häkellyttävän määrän yksityiskohtia, ihmiskohtaloita ja ajan taloudellisia realiteetteja. Kirja tuntuukin paljon isommalta kuin kuvittelisi pelkän sivumäärän perusteella. Kirjassa on hienoa tietysti itse aihe, jonka uskoisin monelle olevan enimmäkseen vieras. Kirja onnistuu myös auttamaan ymmärtämään, miksi orjuus oli niin olennainen osa taloutta vuosisatojen ajan ja miksi kesti niin kauan ennen kuin sitä alettiin kyseenalaistamaan. Vaikka Ruotsin (ja siten Suomen) osuus orjakaupasta ja kolonialistisesta perinnöstä ei ollut missään määrin iso, oli siitä huolimatta mielenkiintoista lukea, miten ajan taloudelliset realiteetit vaikuttivat kyllä pieniin valtioihin siinä missä suuriinkin. Erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille historiasta kiinnostuneille!