Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämän kirjan päähenkilö on Maaru. Maaru on lestadiolainen ja niin ovat kaikki hänen kaverinsa, ystävänsä ja he pyörivät sanan kuulossa, nuorten tapahtumissa. Maaru yrittää olla samanlainen kuin kaikki muutkin, mutta kokee silti olevansa jotenkin outo.
Sitten tulee Elisa. He alkavat tapailla, salaa ja milloin missäkin, hiekkarannalla, isän vanhassa Rellussa ja ne kohtaamiset ovat hyvin kauniita. He ovat vain kaksin.
Kaiken aikaa on ajatus siitä, ettei niin voi jatkua, se ei ole oikein. Maaru olisi valmis ihan mihin tahansa, mutta Elisa ei. Ajan kuluessa Elisa menee naimisiin ja saa lapsia. Maaru ei, Maaru ei halua naimisiin. Maaru ei halua edes koko uskontoa.
Kaiken aikaa mukana on murre, niin ihanan soljuva murre, että sitä on mahtavaa lukea ja makustella sanoja.
Käännän kylykiä täkin alla, jotta asento tuntuis paremmalta. Ruotsiin kantautuneesta synnistä saarnattiin monta kertaa viime kesän seuroisa, mutta silti mun on vaikia ymmärtää, miten voi olla syntiä haluta toiselle hyvää.
Maaru lähtee, ei voi olla, koska ei halua ja haluaa nähdä Elisaa, mutta lähtee silti. Alkaa opiskella ja tietää kohta kasveista enemmän kuin moni muu. Häntä kiinnostaa, miten kasvit elävät, miten kaikki toimii. Jotenkin Maaru löytää sen oman elämän.
En voi kuitenkaan olla miettimättä, miten vaikeaa on elää uskonnollisessa yhteisössä, tiettyjen lakien alla. Sellaisessa kun joku pienikin asia saattaa olla väärin, niin miten siellä sitten joku seksuaalinen vähemmistö pärjäisi? Ei mitenkään, on vaan pakko keksiä joku ratkaisu – mennä naimisiin tai paeta.
Oranssi puutarha on kaunis kirja, se on kirjoitettu niin hellin käsin, että se ei voi loukata ketään. Sitä oli ilo lukea ja siitä jäi hyvä mieli.
