Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Paul Auster on hämmentävä kirjailija. Hänen teoksiaan on käytännössä mahdoton kuvailla muutamalla sanalla. Niissä on niin paljon asiaa, monia toisistaan täysin poikkeavia osuuksia, jotka kuitenkin jotenkin loogisesti taipuvat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lähes jokaisen hänen kirjansa kohdalla teksti imaisee ensi sivuilta voimakkaasti mukaansa, eikä Oraakkeliyö ole tähän sääntöön poikkeus. Jälleen kerran Paul Austerin kynästä on lähtenyt älykkäästi pohdiskeleva ja havainnoiva, erittäin hyvin kirjoitettu kirja, jonka loppuratkaisua ainakin minun oli vaikea arvata vielä viimeistä sivua aloittaessanikaan.
Peruslähtökohta on kirjailija, Sidney Orr, joka pääsee kirjan aluksi sairaalasta käytyään hyvin lähellä kuolemaa. Hän hankkii omituisesta paperikaupasta portugalilaisen muistikirjan, ja alkaa kirjoittaa. Hänen ystävänsä on ehdottanut hänelle ideaa Dashiell Hammettin Maltan haukan sivukohtauksen pohjalta. Sidney alkaakin luonnostella tarinaa kustannustoimittajasta, joka saa luettavakseen kauan sitten kuolleen kirjailijan julkaisemattoman romaanin nimeltä Oraakkeliyö — siis romaaniin perustuvan romaanin romaanissa, joka on romaanissa, ja antaa vieläpä nimensä romaanille. Tyypillistä Austeria? Ehdottomasti. Muistikirja saa Sidneyn täysin pauloihinsa, ja sinne hänen on pakkomielteisesti kirjoitettava, kunnes hänen uusi, itse asiassa hyvin mielenkiintoinen, romaaninalkunsa ajautuu umpikujaan.
Umpikujaan tuntuu Sidney ajautuvan itsekin, tai ainakin hänen avioliitossaan on ongelmia. Myöskään hänen sairastuneella ystävällään ei mene kovin hyvin, ja kuten ilmenee myöhemmin, ystävän poikakin on saanut asiansa täysin sekaisin.
Valitin juuri eräälle ystävälleni, etten ollut pitkään aikaan lukenut mitään aivan mielettömän hyvää. Onneksi löysin Oraakkeliyön odottelemasta omasta hyllystäni, sillä Auster ei tunnu pettävän koskaan. Jotenkin tuntuu, että varsinkin viime vuosina kirjoittamissaan kirjoissa Auster heittelee ideoita edes takaisin eri kirjojen välillä kehitellen niitä eteenpäin toisaalla ja pyöritellen samantyyppisiä kehyskertomuksia. Kaikkien ideoiden ei tarvitse edetä valmiiksi asti, kunhan ne riittävästi palvelevat kokonaisuutta. Jarkko Martikaisen taannoista Charles Bukowskia koskevaa sutkausta sivuten: ehkäpä Paul Auster on kirjoittanut vain yhden kirjan moneen kertaan, mutta minä pidän siitä kirjasta.
