Sanna Pelliccionin kymmenes Onni-pojasta kertova kirja kertoo pelimaailman kiemuroista. Onni-poika sairastuu ja joutuu jäämään kotiin veljen mennessä päiväkotiin. Kun olo alkaa kohentua, pääsee Onni viettämään aikaa tietokonepelien parissa isän kanssa. Pelien parissa aika kuluu kuin siivillä ja yllättäen äiti ja Olavi-veli jo saapuvatkin kotiin. Olavia suututtaa, kun Onni on saanut pelata ja äiti taas hermostuu pelien vallatessa yhä suuremman osan perheen miesväen ajatuksista. Lopulta isä keksiikin ratkaisun siihen, miten pelaamisasia saataisiin ratkaistua kaikkia tyydyttävästi.
Sanna Pelliccionin Onni-poika -kirjat ovat mielestäni suomalaisen lastenkirjallisuuden helmiä ja ne onnistuvat aina käsittelemään lapsiperheelle olennaisia asioita lapsia kiinnostaen ja ajatuksia herättäen mutta saarnaamatta. Kirjat on suunnattu erityisesti 2–6-vuotiaille, mutta varsinkin tämä peliteemainen kirja sopi vielä 7-vuotiaallekin ja toimi hyvin pelaamiskeskustelun pohjana.
Ehkä parasta Onni-pojasta kertovissa kirjoissa on se, että ne kuvaavat tavallista lapsiperheen arkea kertoen samalla muun muassa ympäristöarvoista, suvaitsevaisuudesta, ystävyydestä ja monista muista elämän tärkeistä asioista. Ei hyvä lastenkirja sen kummempaa vaadi, mutta silti tällaisia kirjoja tuntuu olevan tarjolla hyvin vähän.