Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nigerialainen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀ pääsi vuonna 2017 ilmestyneellä esikoisteoksellaan Älä mene pois kansainväliseen menestykseen: teos käännettiin monille kielille ja se pääsi useiden palkintojen ehdokkaaksi. Toista romaania on saatu tovi odotella, mutta tänä vuonna Onnenkauppaa ilmestyi ja tuoreeltaan suomeksikin.
Onnenkauppaa kuvaa nigerialaista yhteiskuntaa kahden päähenkilönsä kautta. Nämä päähenkilöt edustavat vastakkaisia näkökulmia. Kirja alkaa kuvauksella, jossa lehtikauppias sylkee Eniọlán kasvoille, kun tämä käy kysymässä isälleen lehteä velaksi. Ilmeisesti velkaa ei enää sovi kerryttää. Vahvasti keskiluokkaan matkalla ollut perhe on ahdingossa, sillä isä työskenteli opettajana, kun sadoittain opettajia irtisanottiin.
Nyt perhe saa hädin tuskin ruokittua itsensä, eikä ole puhettakaan, että vuokraa tai lasten koulumaksuja saataisiin maksettua. Sen Eniọlá ja hänen pikkusiskonsa tuntevat nahoissaan: koulussa piestään oppilaat, joiden koulumaksut ovat maksamatta. Eniọlálla olisi tiedossa oppisopimuspaikka räätälinoppiin, mutta sekin vaatisi rahaa; vaikka räätäli on kuinka ystävä ja perhetuttu, oppia ei heru ilman rahaa.
Toisaalla on varakkuutta. Wúràọlá raataa lääkärinopinnoissaan, mutta perheen puitteet ovat muuten kunnossa. Suku on varakasta, äidillä on pahanpäivän varana pieni omaisuus kultakoruina, kaikki on kunnossa. Luvassa on äidin upeat 50-vuotisjuhlat ja kenties muutakin juhlaa, sillä Wúràọlálla saattaa olla vihdoin ja viimein häät tiedossa. Sulhanen Kúnlé tosin on hieman arveluttava tapaus, mutta toisaalta – avioliitto tietäisi loppua sukulaisten loputtomalle painostukselle, onhan Wúràọlá jo jonkun matkaa yli 25 vuoden ihanteellisen avioitumisiän.
Onnenkauppaa kuvaa sitä, miten herkässä onni ja menestys on, etenkin Nigerian kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa turvaverkkoja on vähänlaisesti ja jossa erot yhteiskuntaluokkien välillä ovat repiviä. Toisaalta valta ja vaurauskaan ei välttämättä suojaa, etenkin jos sattuu sekaantumaan politiikkaan: valta ja väkivalta ovat vankasti kytköksissä toisiinsa.
Terhi Kuusiston suomennos on enimmäkseen sujuva. Nimissä oli pientä epäjohdonmukaisuutta: ihmettelin, miksi kuvernöörikisassa likaisiin temppuihin turvautuvan Honourable Fẹ̀sọ̀jaiyén etunimi oli suomennettu Arvonherraksi, kun muita englanninkielisiä etunimiä (Praise, Grace) ei ole suomennettu. Nigerialaista väriä tekstissä on runsaasti, teksti on täynnä paikallisia ilmauksia, joita ei ole sen kummemmin suomennettu.
Onnenkauppaa on raju kuvaus elämän arvaamattomuudesta ja julmuudesta. Se antaa monipuolisen kuvan Nigeriasta, kuvaten ihmisten elämänmenoa niin köyhyydessä kuin varakkaammissa oloissa. Toisaalta vaikka varallisuutta on vaikkapa isojen juhlien järjestämiseen ja poliittiseen kampanjointiin, kuvaukset Wúràọlán sairaalan heikosta varustelusta ja koulujen karmeasta tilasta kertovat karua kieltään yhteiskunnan rakenteiden toimivuudesta.
Yhteiskuntakuvauksena Onnenkauppaa on kiehtova ja Nigeria on maana sen verran huomattava, että nigerialaiseen yhteiskuntaan kannattaakin tutustua. Puhtaasti romaanina Onnenkauppaa oli kuitenkin vähän raskassoutuinen. Kirja tuntui 400 sivuaan pidemmältä, eikä edennyt aivan niin sujuvasti kuin toivoisi. Onneksi loppua kohden kirja kuitenkin piristyi huomattavasti, kun Adébáyọ̀ alkoi kiristää kierroksia saadakseen tapahtumat huipennukseensa ja päähenkilönsä kohtaamaan toisensa. Lopulta kirjasta jäikin parempi mieli kuin matkan varrella – olkoonkin, ettei kirja päähenkilöidensä kohtaloidenkaan suhteen mikään varsinainen hyvän mielen kirja ole.
