Anna-Leena Härkösen uusin kirja oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin hyvä, että luin sen yhden illan aikana. Jo ensimmäisillä sivuilla lukija tahtoo tietää lisää ja ennen kuin huomaakaan, kirja lähestyy loppuaan. Tarina on todella uskottava ja realistinen. Härkönen kirjoittaa luontevasti hyvin arasta ja ajankohtaisesta asiasta, lasten huostaanotoista. Kirja on oiva ja mielenkiintoinen näkökulma tulevien sijaisvanhempien silmistä katsottuna.
Onnen tunti kertoo tarinan perheestä, jossa on äiti Tuula, hänen lapsensa Roope ja Tuulan mies Harri, joka ei siis ole Roopen isä. Perheen äiti ei voi saada enää omia lapsia ja lehdestä ilmoituksen luettuaan haluaa ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Siitä alkaa tarina koulutuksista, sosiaalityöntekijöiden tapaamisesta ja vihdoin lapsista, jotka pääsevät uuteen perheeseen.
Perhe saa sisarukset, joista toisella on hieman ongelmia ja toinen on suloinen, takertuva, viaton pieni tyttö. Kirja kertoo perheen uudesta arjesta ja sen tuomista iloista ja suruista. Lisää haastetta tuovat lasten biologiset vanhemmat, joilla molemmilla on pahoja huume- sekä alkoholiongelmia. Myös päähenkilö Tuulan oma lapsuus tuntuu olevan arka asia ja hän käsitteleekin sitä kirjassa paljon.
Onnen tunti on hyvin realistinen, päähenkilön ajatuksiin pystyy ajoittain samaistumaan. Välillä sai nauraa ja välillä meinasi päästä itku. Anna-Leena Härkönen uskaltaa kirjoittaa aroistakin aiheista. Jäi jopa kuvitelma että Härkösellä itsellään olisi asiasta kokemusta, niin vakuuttavasti hän kirjoittaa. Tämä kirja sopii hyvin niin uusille sijaisvanhemmille kuin kaikille muillekin, etenkin Härkösen teoksista tykkääville! Taattua Härköstä, tätä haluan lukea lisää!