Matti Rönkä: Onnen kaukoranta

Onnen kaukoranta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

1970-luvun lopulla jossain päin Itä-Suomea Rami on päässyt ylioppilaaksi ja suunta elämälle olisi haussa. Musikaalinen nuorimies pääsee laulajaksi tutun miehen perustamaan tanssiyhtyeeseen ja ahkera keikkailu alkaa. Pian Ramin lahjakkuus havaitaan etelässäkin: iskelmätähti Rami Sarri on syntynyt. Voiko lauluilla lyödä läpi isomminkin, vai jääkö Rami tähdenlennoksi? Onko kevyestä musiikista elämänuraksi?

Matti Röngän uuden romaanin aiheena on suomalainen lavatanssikulttuuri ja ruohonjuuritason viihdytystoiminta. Onnen kaukoranta on hyvin maalainen, hyvin savolainen, kaikkiaan kaikkea pönötystä ja ylimääräistä arvokkuutta kaihtava kirja ihmisistä, joille musiikki on tapa tienata elantoa. Samalla se on kuvaus siitä, kuinka pienestä kotikulmien suosikkiyhtyeestä kasvaa vähitellen uskottava ammattimuusikkojen ryhmä. Ramin nousu koko kansan tietoisuuteen kuvataan onnellisten sattumien ja häneen aidosti uskovien ystävien, työtoverien ja sukulaisten kautta. On koko ajan selvää, ettei Rami ole mitään ilman häneen luottavia taustavoimiaan.

Nostalgiaa tihkuva Onnen kaukoranta ei tarjoa mitään valtavaa draamaa – ennemminkin se on leppoisa hyvän mielen romaani. Tämä ei suinkaan ole moite, sillä Matti Röngän kerronta on kiinnostavaa, ihmisläheistä, aitoa. Matti Röngän Rami on suunnilleen Röngän itsensä ikäinen ja kotoisin suunnilleen samalta seudulta, joten luonteva samastumispinta yli 40 vuoden taakse sijoittuviin tapahtumiin löytyy. Yksityiskohdissaan, esineissään, iskelmäteksteissään, murteissaan, Rönkä on tarkka. Onnen kaukoranta on viihdyttävä kirja, joka ainakin itselleni avasi tanssilavojen ja Suomi-iskelmän kultakautta juuri sopivasti lisää. Kannattaa lukea.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 322 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...