Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vaikka Paul Theroux on vuosikymmenien kokemuksellaan yksi tunnetuimmista matkakirjailijoista ja vaikka itse pidän kovasti genrestä, niin silti Theurouxin kirjat ovat jostain syystä jääneet itselleni vieraiksi. Eipä hätää, Therouxin uusin kirja on onneksi oikein hyvä piste aloittaa tutustuminen miehen tuotantoon.
Amerikkalaisen kirjailijan viimeisin reissu suuntautuu tällä kertaa eteläiseen naapuriin Meksikoon. Väkivallan riivaama maa ei ole monille amerikkalaisille mikään houkutteleva matkakohde, eikä maa kummallisesti muutenkaan herätä monessa ihmisessä uteliaisuutta. Kysymys siten on, minkälainen maa Meksiko oikein on ja mitä meksikolaiset itse ajattelevat maastaan ja elämästään. Matka alkaa tehdasteollisuuden ja huumereittien katkomasta pohjoisesta ja jatkuu maan keskiosaan, jota dominoi Meksiko City, jättikaupunki, joka on melkein kuin valtio itsessään. Täältä matka jatkuu vielä köyhään etelään, jossa vanhat tavat ja uskomukset ovat vielä voimissaan ja jota kansoittavat myös lukuisat intiaanikansat.
Tietysti kirjaa Meksikosta ei voi kirjoittaa puhumatta myös sen pohjoisesta naapurista, sen verran läheisesti näiden kahden maan kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa. Yhdysvaltojen ja Meksikon välejä riepovat lukuisat laittomat rajanylitykset ja huumeiden salakuljetus, mutta toisaalta monet amerikkalaisyritykset myös hyötyvät halvasta työvoimasta.
Theroux aloittaakin matkansa ajamalla tämän pitkän raja-alueen varrella aina välillä poiketen Meksikon puolella. Raja-aluetta dominoi kaksi asiaa: amerikkalaisyritysten firmat, jotka ovat Meksikon puolella vain kivenheiton päässä rajasta, sekä kartellit, jotka taistelevat alueen hallinnasta. Kartellien väkivaltaisuutta on vaikea liioitella: yli 200 000 ihmistä on tapettu tai kadonnut sitten vuoden 2006, jolloin Meksikon hallitus julisti sodan organisoitua rikollisuutta vastaan.
Toisaalta poliisi ja armeija ovat kansan keskuudessa pelättyjä siinä missä kartellitkin, sillä ne yhtä lailla syyllistyvät mielivaltaiseen väkivaltaan. Itse asiassa näitä on välillä vaikea edes erottaa toisistaan, erittäin väkivaltaisen Los Zetas -kartellin perustivat armeijan erikoisjoukoista irtautuneet jäsenet ja kartellien jäseniä on toisaalta soluttautunut poliisiin ja armeijaan. Theroux saakin jatkuvasti varoituksia ihmisiltä liittyen reittivalintoihinsa ja eräs uhkaava tilanne poliisin kanssa varmistaa puheet korruptoituneista poliiseista tosiksi.
Vaikka kirja ei periaatteessa keskity kartelleihin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen, niin kartellit silti dominoivat niin laajasti meksikolaista yhteiskuntaa, että väkivallan uhka häilyy jatkuvasti myös Therouxin matkan yllä. Milloin mistäkin tienpätkästä löytyy maininta, että täältäkin on hiljattain löytynyt autollinen päättömiä ja silvottuja ruumiita, jätettynä varoitukseksi kaikille, jotka kuvittelevat uhkaavansa alueen kartellin valtaa.
Kartellit ovat olennainen osa kirjan kertomusta myös toisesta syystä. Nykyään rajan ylittäminen on paljon vaikeampaa kuin vielä 1990-luvun alussa. Jos haluaa päästä yli, on melkein pakko turvautua kartellien palveluksiin. Raja-alue pysyy täten olennaisena osana kirjaa sen jälkeenkin, kun Theroux matkaa etelämmäksi maassa; suuri osa hänen haastattelemistaan ihmisistä on nimittäin jossain vaiheessa työskennellyt laittomana siirtolaisena Yhdysvalloissa.
Theroux jopa miettii, että laiton rajanylitys on niin yleinen ja ylisukupolvinen ilmiö, että melkein voisi puhua jo jonkinlaisesta meksikolaisten eläämään kuuluvasta aikuistumisriitistä. Monet tulevat takaisin Meksikoon siinä vaiheessa, kun omat vanhemmat alkavat olla siinä kunnossa, että eivät enää pärjää. Meksikossa ei ole suurimmalle osalle kansaa eläkejärjestelmää, eikä myöskään valtion puolesta ole sen kummempaa terveydenhoitoa, joten omien lasten apuun on pakko luottaa elämän ehtoopuolella.
Paluu Yhdysvaltoihin ei kuitenkaan ole enää tämän jälkeen helppoa, ellei ole varaa maksaa kartellien vaatimia summia. Yhdysvalloissa Donald Trumpin muuri on monille vastaus laittoman siirolaisuuden ongelmaan, mutta itse asiassa raja on jo monin paikoin varustettu komeilla teräspalkkisilla muurinpätkillä. Kartelleilla ei kuitenkaan ole rahasta puutetta ja ne ovat ratkaisseet ongelman yksinkertaisesti rakennuttamalla tunneleita.
Yleinen turvattomuus näkyy meksikolaisten hengellisessä elämässä mielenkiintoisella tavalla. Nykyään suosiota kasvattaa erityisesti Santa Muerten kultti, jossa palvotaan itse kuoleman personifikaatiota. Katolinen kirkko ei moista epävirallista pyhimystä hyvällä katsele, eikä myöskään toista pahamaineista ”tähteä”, eli Jesus Malverdeä, joka tunnetaan myös nimellä Narco Saint. Se, että yhteiskunnan pohjalla haetaan lohtua kuolemalta ja muiden muassa huumediilereiden suojelijalta on paljon puhuvaa.
Ehkä eniten Therouxille toivoa antava paikka löytyy aivan matkan lopusta, kun Theroux matkustaa zapatisti-sissien hallitsemalle alueelle, aivan eteläiseen Meksikoon. Yllättäen Theroux saa myös tavata zapatistien salaperäisen johtohahmon, Subcomandante Marcosin. Zapatistien pyrkimyksenä on antaa ääni äänettömille, etenkin alueen alkuperäisväestölle ja siten paikasta löytyy sellaista kansan voimaa, josta muu Meksiko voi vain haaveilla. On ironista, että tavallaan Therouxin matka osoittaa Meksikon huonon maineen todeksi, mutta toisaalta hänen tapaamiaan ihmisiä – korruptoitunutta poliisia lukuun ottamatta – on mahdotonta luokitella mihinkään ikävään stereotyyppiin. Siten matka Meksikoon on tarina myös kansasta jolla ei ole ääntä, ei vaikutusvaltaa ja josta ei ole kiinnostunut kukaan, ei edes oma hallinto.
Ei kirja silti ole mikään masentava kurjuuksien kavalkadi. Theroux tapaa tavallisia ihmisiä, taiteilijoita ja opiskelijoita, ja heidän arkensa kautta tulee selväksi, miten perheen merkitys kasvaa, kun yhteiskuntaan ei voi luottaa. Perhekeskeisyys onkin ehdottomasti meksikolaisen yhteiskunnan positiivisia puolia. Onneksi Theroux puhuu ihan hyvää espanjaa ja pystyy siten luontevasti kommunikoimaan paikallisten ihmisten kanssa. Olkoonkin, että matkan varrella pysähdytään myös ahdistavan kuuloiselle kielikurssille preppaamaan espanjan kielen ulosantia.
Therouxin kova maine matkakirjoittajana ei tule kirjan lukemisen jälkeen yllätyksenä. Vaikka hän omien sanojensa mukaan lähti itse matkalle aika ummikkona ja jopa vaaroista tietämättömänä, niin kirjaa varten hän on kerännyt paljon taustatietoa. Theroux käy läpi sekä meksikolaista kirjallisuutta että Meksikoa käsitteleviä tietokirjoja, joista löysin itsekin useita lupaavia tärppejä. Kirjoittajana Theroux on suulas siinä mielessä, että hän hieman harhailee tekstissään mielenkiintoisesta anekdootista toiseen, mutta toisaalta tämän kirjan jälkeen on oikeasti sellainen tunne, että ehkä Meksikosta oikeasti oppikin jotain. Oikeastaan ainoa huono puoli kirjassa oli kuvien vähäinen määrä ja kartan puute, olisi ollut ihan hyvä idea näyttää Therouxin kulkema reitti.
On the Plain of Snakes on siinä mielessä ihanteellinen matkakirja, että se yhdistää hyvin matkan jännitystä, alueen historiaa ja kulttuuria, unohtamatta sitä tärkeintä eli ihmisten kohtaamista. Matkakertomusten ystäville kirja onkin ehdottomasti suositeltavaa luettavaa.