Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lena Andersson voitti romaanillaan Omavaltaista menettelyä arvostetun August-palkinnon vuonna 2013. Eikä suotta, sillä tämä kirja on helmi omassa lajissaan; puhdas muodoltaan ja sisällöltään ja hyvin omintakeinen kieleltään.
Romaani kertoo 31-vuotiaasta runoilija ja esseisti Ester Nilssonista, joka elää tyydyttävässä parisuhteessa ja elää muutenkin kaikin puolin hyvää elämää. Sitten hän saa tehtäväkseen laatia esitelmän kuvataitelija Hugo Raskista, ja melkein rakastuu tähän jo esitelmän tekovaiheessa. Tavattuaan Hugon hän onkin sitten mennyttä naista ja uhraa avoliittonsakin hurjassa rakkaudessaan Hugoon. Romaanin edetessä lukija huomaa, ettei Hugo ole ollenkaan Esterin puhdasmielisen ja epäitsekkään rakkauden arvoinen – hän on egoistinen narsisti, jolle Ester on vain välisoitto. Tapahtumat kulkevat kohti vääjäämätöntä loppuaan Esterin petyttyä kerta toisensa jälkeen.
Tarina ei siis ole kovin monimutkainen, mutta Andersson osaa kertoa sen sykähdyttävällä tavalla. Hänen kielensä on säästeliästä mutta paljonpuhuvaa. Ester pohtii kaikkea filosofisesti, miettii valtaa ja vastuuta ja rakkauden mahdollisuuksia voittaa kaikki esteet, kun taas Hugo tekee mitä haluaa, ottaa Esterin vastaan silloin kun hänelle sopii ja pitää muuten pitkillä hiljaisilla kausillaan Esteriä piinaavaan epätietoisuuden vallassa. ”Se on pelkkä konventio, että pitäisi olla rehellinen ja avoin ja puhua kaikesta”, Hugo kuittaa Esterin odotukset.
Lukijalle herää väkisinkin syvä vastenmielisyys Hugoa kohtaan, mutta on pakko myöntää, että välillä minun teki mieli ravistella Esteriäkin. Miksi tuhlata energiaansa niin toivottomaan suhteeseen? Mutta siinä, Esterin kaikennielevän intohimon kuvauksessa, onkin tämän kirjan salaisuus.
Kirja on sivumäärältään melko lyhyt, mutta ei silti mikään nopeasti hotkaistava lukukokemus. Sen tiheä ja filosofinen ja samalla viehättävän lakoninen kieli vaatii ajattelua ja viipymistä. Sivuhenkilöitä on melko vähän, vain muutamat Hugon ympärillä pyörivät mielistelevät hännystelijät, sekä Esterin anonyymiksi jäävä ystäväkuoro, joka toimii melkein kuin kuoro antiikin draamassa, ennustaen tulevia tapahtumia ja Esterin ja Hugon suhteessa tietenkin onnetonta loppua. Mutta samalla tavalla kuin antiikin tragediat tämäkin kirja oli puhdistava, katarttinen lukukokemus.
