Olen lukenut Vilja-Tuulia Huotariselta kaikenlaista, mutta en vielä runokokoelmaa. Päädyin aloittamaan nyt tuoreimmasta, Omantunnon asioita on ilmestynyt vuonna 2020 (seuraava kokoelma Menettämisestä, säilyttämisestä ilmestyy syksyllä 2024). Kokoelma koostuu proosarunoista, jotka on jaettu eri tahoille omistettuihin osioihin: on vauvoille, saarelle, rakastetulle, ystäville ja menneille kirjoitettuja runoja.
Huotarisen tekstissä on jotain helposti lähestyttävää ja ystävällistä. Tämä ei ole lukijaansa vaikeudellaan haastavaa tekstiä, mutta ei toisaalta tylsänlatteaa itsestäänselvyyksien luettelemistakaan. Tekstissä pilkahtelee huumoria, mutta myös herkkyyttä ja tunteita. On tarkkaa havainnointia ja huomioiden tekemistä maailmasta ja ihmisistä siinä.
Runous alkaa siitä, mihin äitisi on syyllinen.
Välillä päästään hyvinkin vakavien ja isojen kysymysten äärelle. Etenkin ystävistä kirjoittaessaan Huotarinen on kiehtovien kysymysten parissa. Toisaalta runoissa on leppoisampaa tunnelmointia, esimerkiksi saarelta – Islannista – nousevia havaintoja. Omantunnon asioita onkin oiva sekoitus hyväntuulista ja syvämietteistä, ja Huotarisen tapa kirjoittaa selkeää ja kirkasta proosarunoa tekee kokoelman lukemisesta hyvällä tavalla helppoa.