Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hän sai nimekseen Homer Wells siitä syystä, että nimeämisvuorossa sattui olemaan sisar Angela, jonka ”isä oli porakaivoalalla, mikä oli kovaa, uurasta, kunniallista ja täsmällistä työtä — hoitajattaresta nuo määreet luonnehtivat hyvin hänen isäänsä ja sen tähden sana ”wells” sai tietyn syvällisen, maanläheisen kaiun. ”Homer” taas oli ollut yksi hoitajattaren perheen lukemattomista kissoista.” Toinen, huomattavasti yksipuolisempi, vaihtoehto olisi ollut päätyä sisar Ednan, ainakin kuvitelmissaan orpokodin lääkäriin ja poikien osaston johtajaan tohtori Wilbur Larchiin syvästi rakastuneen hoitajattaren nimeämäksi, mitä luultavammin John Larchiksi tai John Wilburiksi. Nimensä Homer Wells sen sijaan orvoille sangen epätavalliseen tapaan sai säilyttää muuttumattomana läpi elämänsä siitä syystä, että hän yksinkertaisesti kuului St. Cloud’sin orpokotiin, erinäisistä poistumisyrityksistään huolimatta oli syntynyt olemaan avuksi, siis todelliseksi Mainen prinssiksi, Uuden Englannin kuninkaaksi.
Vuonna 1985 ilmestynyt Oman elämänsä sankari oli jo varsinkin kahdella aiemmalla teoksellaan maailmanmaineeseen ja menestykseen kivunneen John Irvingin kuudes romaani, teos jonka kohdalla kriitikot ylistivät kirjailijan lopullisesti luoneen nahkansa. Koska kyseessä on oma Irving-esikoiseni, olen kykenemätön ottamaan kantaa painin, Wienin matkailun tai karhujahtien kuvaukseen, mutta siitä olen vakuuttunut, että iskiessään tämänkertaiseen aiheeseensa orpoihin ja heidän oikeuksiinsa, aborttiin ja kysymykseen sen moraalista tai moraalittomuudesta, Irving onnistuu tavalla, jota voi vain ihailla — varsinkin kun otetaan huomioon kirjan ilmestymisajankohta, 1980-luvun alkupuoli, jolloin aborttilaki taisteli jälleen Amerikassa eloonjäämisestään. Mainittakoon tässä yhteydessä, että teoksen abortteja tehtaileva tohtori on myös eetterin väärinkäyttäjä, imppaaja, rohkea valinta kirjailijalta sekin.
Mielestäni Irving kirjoittaa vaikeasta aiheesta taitavasti; moralisoimatta mutta siltikään sitä missään mielessä aliarvioimatta. Lukijan on helppo ymmärtää henkilöhahmoja ja heidän valintojaan, katsoa asioita monelta kannalta, ikään kuin solahtaa romaanin maailmaan, amerikkalaiseen 1900-luvun alkupuoliskon maalaismiljööseen. Lisäksi intertekstuaaliset sukellukset Charlotte Brontën ja Charles Dickensin kirjallisiin valtakuntiin tarjoavat ainakin itseni tyyppisille lukijoille sitä jotakin, lumovoimaa.
Teoksen henkilöhahmot ovat ehdottomasti sen kantava voima. Kuvauksen keskiössä on sympaattinen Homer Wells, oman elämänsä sankari, tohtori Wilbur Larchin rakkain orpo, hänen eetterinhuuruisten ajatustensa synnyttämä ”luomus”. Homerin elämäntarinan kautta kirjailija tarkastelee elämää orpona, pohdiskelee orvon elämän ja abortin suoman mahdollisuuden dilemmaa, epätoivottua elämää ja sen mukanaan tuomaa kiitollisuudenvelkaa. Lisäksi teos kuvaa taitavasti toisaalta nokkimisjärjestyksen ja ympäröivään yhteiskuntaan nähden ”pimiömäisen” elämän, toisaalta turvan ja suojelun leimaamaa orpokotiyhteisöä. ”Orpo on ikuisesti lapsi. Orpo ei halua elämäänsä muutoksia. Orpo vihaa muuttamista. Orpo rakastaa rutiinia.”
Tämän teoksen lukeminen herättää ajatuksia, eikä sen tiiliskivimäisyyttä kannata pelästyä. Suosittelen.
