Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Marjo Heiskanen (s. 1963) on monipuolinen kirjoittaja, joka on kirjoittanut niin romaaneja, runoja kuin elämäkertaakin. Nyt on taas runokokoelman vuoro. Nimi antaa jo viitteen siitä, mistä on kyse: omasta suvusta. Jo ensimmäisellä sivulla mainitaan taiteilijaserkku, perhe, isä, isoäiti. Lisää viitteitä:
”Hittoon sen Hiitolanne kanssa”, noitui vaimo ja kun sitten lopulla matkaa muisteli sinua, tuli puhuneeksi itsestään.
Ei siis vaadi suurta tulkinnan loikkaa lukea tästä tilintekoa runojen lyyrisen minän Karjalaan ulottuvista sukujuurista. Isän kuolema vaikuttaisi olevan se tekijä, joka tämän sukujuurien perkaamisen ja kirjallisen kuolinsiivouksen on potkaissut käyntiin.
Et paljon kysellyt. Kerran verkoilla, olenko onnellinen.
Se oli paha. Kenellä siihen on kyky? Oliko sinulla?
Kirjan sivuilta piirtyy kuva eloisasta suvusta. Sukupolvien väliset erot näkyvät turhautumisena, näkemyseroina, kaadettuina lempipuina. Mitä on isältä opittu, mikä on jäänyt vaivaamaan, perheen historiaa.
Tyyliltään Omaa sukua on sirpaleinen ja poukkoileva. Runot ovat milloin pidempiä vuodatuksia, milloin rivin-parin huomioita. Mukana on hauskoja kohtia, mutta myös vakavuutta – kuten elämässä ylipäänsä. Elämänmakuista tekstiähän tämä on, tilintekoa menneistä. Eiköhän tästä monikin lukija löydä heijastuspintaa, etenkin vanhempiensa poismenoa pohtivat ja henkistä pesänselvitystä tekevät.
