Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tekijältä kului tämän kirjan tietojen sekä erilaisen materiaalin keräämiseen ja kirjoittamiseen yli neljä vuotta. Pitkä aika, mutta elämäkerta on ehdottomasti siihen kulutetun ajan arvoinen. Helene Schjerfbeckistä ei tähän mennessä ole kirjoitettu yhtään näin laadukasta, asiapitoista ja nautittavaa teosta. Mukana on runsaasti kuvia sekä valmiista teoksista että pienistä harjoitelmista. Myös Helenestä itsestään on valokuvia sekä hyvin nuorena aloittelevana taiteilijana että aivan viimeisinä elinvuosina.
Helene Schjerfbeck opiskeli maalausta vakavissaan ja sai valtion maalaustaiteen toisen lisäpalkinnon 1882. Jo seuraavana vuonna hän päätyi muiden nuorten taiteilijoiden tapaan nuorena Pariisiin, jossa hän maalasi ja opiskeli sekä vietti paljon aikaa tuolloin jo tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden parissa, muun muassa Albert Edelfeltin seurassa ja hänen apunaan. Helene oli tuottelias ja etenkin retket muualle Ranskaan toivat lisää aiheita ja ilmaisuvoimaa teoksiin. Matka soi hänelle myös jotain paljon tärkeämpää: ilmaa, valoa ja työrauhaa. Hän kihlautui, vaikka kihlaus myöhemmin purkaantui ja Helene eli loppuelämänsä itsenäisenä naisena. Hän vietti pitkään aikaansa myös Englannin rannikolla St. Ivesissa maalaten ja nauttien.
Suomessa hän toimi Ateneumissa opettajana, mutta joutui lopulta jättämään työnsä sairauksiensa vuoksi. Sekä fyysinen että psyykkinen kuormitus veivät voimat. Välillä hän ehti matkustaa Italiassa ja tutustua Firenzeen, lisäksi hän matkusti Norjaan toipumaan sairaudestaan. Koko ajan hän kuitenkin maalasi aina lisää ja lisää pyrkien yhtä pelkistetympään ilmaisuun. Huolet kuitenkin seurasivat. Huoli omasta kehittymisestä, rahasta, ensimmäisestä omasta näyttelystä, ateljeetilasta, perhesuhteista…
Riesana olivat jatkuvasti rahapula, asuminen ja muutot sekä yleinen poliittinen tilanne. Pieniä hengähdys- ja maalaustaukoja toivat pienet matkat Tammisaareen sekä ihastus Einar Reuteriin. Kaikki kuitenkin romahti samalla kuin Helenin terveyskin. Hermoheikkouden sijaan hänellä todettiin sydänvika eikä hän koskaan enää ollut täysin kunnossa. Myös äiti sairasteli ja lopulta menehtyi 1923.
Vaikeuksista huolimatta oli aikaa maalata ja taloudelliset huoletkin väistyivät lopulta. Maalausten muotokieli alkoi muuttua ja teoksia syntyi paljon, useitakin samasta aiheesta. Varsinkin omakuvat olivat aina olleet hänen mieleensä ja niistä näkyykin hyvin hänen kehittymisensä taiteilijana sekä ilmaisun muuttuminen yhä pelkistetymmäksi. Omakuvia lienee yli 40, kaikkia ei ehkä ole vielä edes jäljitetty. Helene alkoi jo alle 50-vuotiaana puhumaan itsestään vanhana. Tuntuu myös, että kohtaloon tyytyminen ja köyhyys oli annettu hänelle taiteilijan osana. Kuitenkin hän on ehkä kansainvälisestikin tunnetuin suomalainen naismaalari, merkittävä modernisti, kokeilija ja ilmaisultaan harvinaisen muuntautumiskykyinen.
Itse pidän tätä elämäkertaa yhtenä parhaista suomalaisista taiteilijaelämäkerroista. Erinomaisen lähdemateriaalin lisäksi kuvat teoksista, otteet kirjeistä sekä kerronta vievät suoraan mukanaan Schjerfbeckin elämään. Sekä huippuhetkiin ja kaikkeen kauniiseen että sairauksiin, köyhyyteen, ahdistukseen ja epäröintiin. Suosittelen kaikille elämäkerroista ja taiteesta kiinnostuneille, tätä ei kannata ohittaa! Helene Schjerfbeckin syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta (1862–1946). Juhlavuoden kunniaksi Ateneumissa on nähtävillä upea näyttely 1.6.2012–14.10.2012. Käykää ihmeessä tutustumassa ja nauttikaa näkemästänne.