Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuoren sisällä asustaa Olento. Hän on iso ja harmaa, kuten kotikolonsakin. Hän ei kestä päivänvaloa, joten ulkoilu onnistuu vain pimeän aikaan. Olento ei tunne värejä, hän ei tiedä, miltä Ulko näyttää, kun aurinko paistaa. Öisin Olento pinoaa kiviä tarkoituksenaan kiivetä aina kuuhun asti, mutta aina pinot sortuvat ja Olennon on tyydyttävä vain tähyämään tähtiä ja puhaltelemaan sylkikuplia, laulupalloja. Olennon elämä on harmaata, Olento on yksinäinen. Enemmän kuin mitään hän tahtoisi ystävän, jonkun pikkuruisen, josta pitää huolta.
Yhtenä päivänä Olennon luolaan putoaa pieni Kipinä. Olento on onnellinen: oma pieni pikkuruinen! Mutta Kipinällä ei ole paljoa aikaa maan päällä, vain yksi päivä ja sen on palattava takaisin Auringon luo. Tuo yksi päivä on kuitenkin Olennolle kultaakin kalliimpi; se sytyttää Kipinän kertomusten myötä häneen kaikki värit, joita hän ei harmaudessa vaeltaessaan tiennyt edes olevan olemassa. Ja opettaa Olentokin Kipinää, kertoo yöstä, kuusta ja Pimeästä.
Sitten kaikki jo loppuu: ”–Näkemiin, oma pieni Pikkuruinen. –Näkemiin, oma Harmaani.”
Oma pieni pikkuruinen on ihastuttava pieni kirja. Mitä muuta se voisikaan olla, kun kuvittajana on Linda Bondestam – ehdoton suosikkini – ja kirjailijana Ulf Stark, parivaljakko jonka muutaman vuoden takainen yhteistyö Kaikki tämä hurmasi minut mennen tullen. Ja niin tekee tämäkin tarina, jonka Päivänsäde ja Menninkäinen -tyyppistä asetelmaa elävöitetään outoudessaan sulostuttavin kuvin ja valloittavin sanankääntein.
Suosittelen, suurella sydämellä.
P.S. Teos on muuten Finlandia Junior -ehdokkaana, eikä suotta. Mielestäni vuoden paras lastenkirja.
