Sanna Eevan Olot on sukupolviromaani: Elsa on isoäiti, Ellu tytär ja Emilia hänen tyttärensä. Elsa asuu maalla Veikko-kissan kanssa ja leipoo piirakoita pakastimeen siltä varalta että joku tulisi sunnuntaina, Ellu elää kiireisen uranaisen elämää ja pieni Emilia rakastaa vanhaa oksennuksenhajuista puseroaan ja pidättää hengitystään pelätessään.
Kirja etenee näiden kolmen naisen näkökulmista muodostettuina lyhyinä lukuina. Eevan kieli on ilmaisuvoimaista ja aistillista sortumatta kuitenkaan liikaan kiemurointiin. Kunkin henkilön oma ääni pääsee selkeästi esille: erityisen iskevää oli mielestäni Ellun monologi. Ellu on nainen isolla alkukirjaimella, hän puhuu itsestään usein kolmannessa persoonassa, tekee arvostettua työtä, pitää nuorta rakastajaa ja selvästikin inhoaa tasapuolisesti sekä äitiään että tytärtään – äidistä nousevat esiin rankat lapsuusmuistot ja tytär on vaativa, tarvitseva ja omituinen.
Lukijalle muotoutuvat helposti sympatiat ja antipatiat romaanin henkilöitä kohtaan. Pientä Emiliaa käy lähinnä sääliksi, Ellun tunnekylmyys herättää vastenmielisyyttä ja Elsa jää sille välille: toisaalta hän välittää Emiliasta aidosti, mutta on kuitenkin kokenut aina oman tyttärensä Ellun vieraaksi ja sulkenut tämän pienenä pimeään kellariin.
Romaanin loppuratkaisu on melko yllätyksellinen ja hurjakin: Sanna Eeva osaa huipentaa kerrontansa taitavasti loppua kohden. Viime vuosina ilmestyneiden useiden sukupolviromaanien joukossa Olot puolustaa varmasti paikkaansa omalaatuisuudessaan ja kielensä rikkaudessa. Oman huomionsa ansaitsee kirjan todella kaunis kansi.