Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kirja on omistettu kaikille, joilla mummola on kaukana, monen mutkan päässä ennen kuin perillä ollaan. Onneksi mukana on äiti, muuten jäisi tytön matka tekemättä, ja äidiltä sitä paitsi saa kysellen selville monen monta asiaa. Ja turvallista että kroko on koko ajan messissä mukana.
Matka alkaa rattailla, jatkuu linja-autolla, hissillä, junalla, lentokoneella, metrolla, pikajunalla ja vihdoin mummon autolla. Kulkuneuvoja ja tutkittavaa riittää ja ihmeteltävää:
”Talot ovat leikkimökin kokoisia ja autot kirppuja. Kroko malttaa istua nätisti koko laskun ajan.”
Vasta lentokentän liukuhihnakuvassa, kun on laskeuduttu, minä ensimmäisen kerran luon katseen äitiin: ai tuo punatukkainen. Tyttö on ollut touhuineen kohteena koko ajan. Niin pitääkin. Kuvittaja onnistunut! Reppukin hymyilee kellotellessaan selällään liukuhihnalla. Senkin samalla huomaan, että sivunumeroita ei ole merkitty, eikähän niillä mitään väliä. Nyt minä hymyilen. Lentokenttätunnelma on mennen tullen koettu ja lento. Intensiivisesti. Siis kirjoittajakin on onnistunut tempaamaan mukaansa! Taputan.
-Joko ollaan perillä?
Vielä metro ja toinen juna! Nälkäkin.
Ei hätää, kohta matka on taitettu ja melkein perillä ollaan, kun ollaan mummon sylissä ja mummon autokyydissä mutkatiellä.
Sitten ponnahtaakin kysymysten kysymys, kun mummo ajaa kurauttaa kaadetun metsän kautta:
”Minä mietin, minne linnut ovat menneet.”
Siihen ei vastausta kuulu, se jää mietintämyssyn alle ja siitä voi rupatella polvella istuvan kuuntelijan kanssa. Laaja kysymys, johon voi liittää nuokin kulkuneuvot, joilla vasta matkustettiin. Hiilijalanjäljet ja kaikki.
Sen mietinnän ja pohdinnan tarinan kirjoittaja Heidi Viherjuuri jättää lukijan tehtäväksi. Pääasia että tyttö saa mummon ja mummo tytön lähelleen.
On näistä lastenkirjoista moneksi, jos vain lukija tahtoo taivuttaa.