Ollanko me jo vanhoja? on lupsakka kirja suurten ikäluokkien matkassa. Kristiina Harjula on koonnut kirjan, jossa pääsee ääneen hänen itsensä lisäksi joukko muitakin.
Kirja etenee kronologisesti vuosikymmen kerrallaan. Alussa eletään sodanjälkeistä aikaa, jolloin kirjassa olevat henkilöt ovat syntyneet ja eläneet lapsuuttaan.
Kristiina Harjula kertoo, mitä kulloinkin tapahtui ja mikä oli milloinkin tapetilla. Välillä hän valottaa omiakin muistojaan. Mukana koko kirjan kulkevat Seija, Kauko, Helena, Maija, Tapani, Oili ja Lasse. He kukin ovat mukana omilla nimillään ja jokaisella heistä on omat muistonsa, omat kokemuksensa.
Vaikka en ole heidän ikäpolveaan vaan hivenen nuorempaa, niin kyllä vaan oli silti mukava kulkea heidän tarinoidensa seurassa. Niin, ja hypätä mukaan muistoihin siinä vaiheessa, kun tuli kohdalle itsellekin ne tutut vuosikymmenet.
Mukavaa muistinvirkistystä omaan lapsuuteen ja nuoruuteen ja niihin tapahtumiin, jotka silloin olivat ihmisten mielissä. Niin ja ollaanko me vanhoja? Joidenkin mielestä kyllä, sillä eihän siinä ole mitään vikaa. Miksi kierrellä ja keksiä uusia sanoja kuvaamaan sitä, että ikää tulee.
Maailma muuttuu ja me sen mukana. Elämä kantaa eteen isoja ja pieniä kiviä, mutta myös valoa ja lämpöä. Tykkäsin tavattomasti tästä kirjasta, joka on hyvin rakennettu ja henkilöt sopivasti erilaisia ja muistelut niin antoisia.