Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Klassinen kasvutarinahan on pääosin tuttu heti alkusivuilta saakka: kurjissa oloissa syntynyt orpopoika lähtee vähän vartuttuaan maailmalle, ajautuu väärään seuraan, ja vain onnen sekä lähimmäisten pyyteettömän hyväntahtoisuuden avulla onnistuu selviytymään kohti aikuisuutta. Ja harvassa teoksessa nämä kaikki kasvukertomuksen piirteet esiintyvät niin puhtaina kuin Charles Dickensin Oliver Twistissä. Mutta kysehän ei ole niinkään tarinasta kuin siitä, miten sen kertoo.
Oliver itse herättää lähinnä sääliä, ja se Dickensin tavoite lieneekin ollut. Vahvasti 1800-luvun alkupuolen sosiaalisia oloja satirisoimalla hän tyypittelee kunnan holhokin kasvualustan niin ankeaksi, että on suorastaan ihme, että kukaan voi orpokodista hengissä pois selvitä. Eikä selviäisi Oliverkaan, ellei karkaisi. Harmillisesti tähän pakomatkaan enemmän tai vähemmän päättyy Oliverin osuus aktiivisena toimijana kirjassa: sen jälkeen kyse on enemmänkin ajautumisesta.
Mukaan tulee muita: yläluokan rikkaita, palvelusväkeä, rikollisia paatuneista ammattivarkaista pikkunilkkeihin. Dickensin tapa erotella hyvät ja pahat toisistaan on hyvin selkeä, mustavalkoinen jopa. Pahantekijä on useimmiten sitä koko sielustaan ja ulkomuotoaan myöten, hyväntekijä enkelimäinen ja täynnä suloista rakkautta. Liikkumatilaa näiden ääripäiden välillä on verrattain vähän. Mutta kuitenkin sitä löytyy jonkin verran, ja juuri nämä pienet halut muuttua koituvat lopulta Oliverin kohtalon kannalta kriittisiksi.
Charles Dickens oli kiistatta yhteiskunnallinen kirjoittaja, joka pyrki näkemään heikomman edun. Kiinnittämällä huomion varkaisiin ja näiden uhreihin hän haluaa näyttää lukijoilleen yhteiskunnallisia epäkohtia, joihin pitäisi puuttua. 2020-luvulta luettuna kurjat ovat todella kurjia, ja luokkaerot ovat valtavia, lähes ylitsekäymättömiä. Kurjuutta romantisoimalla Dickens yrittää valaa toivoa.
Suurimmalta osin Oliver Twist on kestänyt melko hyvin aikaa kohta 200 vuotta, mutta yhtä asiaa ei voida sivuuttaa. Nykylukijan on vaikea sulattaa Dickensin avoimen rasistista stereotypisointia juutalaisia kohtaan, vaikka kyseessä onkin kirjan syvimmin paha, suorastaan saatanallinen hahmo, roistokoplan päällikkö. Vähempikin alleviivaus olisi riittänyt, eikä jatkuvia viittauksia hahmon uskontoon olisi kaivattu.
Kokonaisuus jää kuitenkin pinnan yläpuolelle. Ei Oliver Twist Dickensin paras teos ole, mutta klassikko yhtä kaikki, ja asemansa hyvin ansainnut.
