Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olive Kitteridge on yläkoulun matematiikan opettaja pienessä Crosbyn kaupungissa Yhdysvaltain Mainessa. Hän on pelätty opettaja, ehkä suorapuheisuutensa, ehkä romuluisuutensa, ehkä yleisen epämiellyttävyytensä vuoksi, mutta joka tapauksessa Crosbyn pienessä yhteisössä kaikki tuntuvat tietävän, kuka hän on. Elizabeth Stroutille hän on sen verran tärkeä hahmo, että kokonainen teos kantaa hänen nimeään.

Niin, kirjan nimi on tosiaankin Olive Kitteridge, ja tämä luo jo aivan toisenlaisen alkuasetelman ja erilaiset odotukset kuin jokin muu otsikko. Kirja Olive Kitteridgestä? Fiktiivinen henkilöhistoriikki, päähenkilö kasvaa, kehittyy, hänelle sattuu jotain, ja sitten tulee vielä jokin käänne ennen loppua? Toki, mutta Elizabeth Strout ei menekään pelkästään siihen suuntaan. Olive Kitteridge esiintyy kyllä kaikissa kirjan 13 tarinassa, mutta useissa niistä hän on vain sivuhuomio, yhden virkkeen ansaitseva sivuhahmo, se entinen opettaja, se mokkapaloja suuhunsa ahtava vanha nainen. Olive Kitteridge on episodiromaani, jossa ei ole alusta loppuun kulkevaa juonta, ei alusta loppuun kulkevia ihmisiä, vain tarinoita, jotka (useimmiten) linkittyvät mainelaiseen pikkukaupunkiin Yhdysvaltain koillisrannikolla.

Ja juuri tämä sirpaleisuus, tämä eri tarinoiden linkittyminen, samojen hahmojen vierailu toisten hahmojen arkisissa tarinoissa, on Olive Kitteridgen suurin vahvuus. Kuinka Elizabeth Strout siirtää kuvakulmaa sulavasti vuosista, paikoista, tapahtumista riippumatta, yhtä nopeasti kuin ajatus matkaa seuraavaan mietteeseen liitää Elizabeth Strout seuraavaan muistoon, tuokiokuvaan. Ihmisiään, ihmiskohtaloitaan, Strout käsittelee herkällä, tarkalla kynällä. Hahmot ovat helposti samastuttavia, kaikista noista donitsikahvilan asiakkaista, papin tyttäristä ja apteekkareista löytää helposti jotain kovin inhimillistä. Tuloksena on fantastinen lukuelämys!

Jotenkin Elizabeth Stroutin tapa kertoa tuo minulle mieleen Alice Munron, miksei myös Rachel Cuskin sekä kotimaisista novellinikkareista Johan Bargumin. Omalla asteikollani Elizabeth Strout nousee siis aivan suurten huippujen joukkoon. Olive Kitteridgestä on tehty neliosainen tv-sarja, jonka nimiroolissa nähdään Frances McDormand. Elizabeth Stroutin aiemmin suomennettuja teoksia ovat vinkkarimme vuolaasti kehuneet, ja ne kyllä menevät tämän kirjan perusteella välittömästi lukulistani kärkeen. Iso suositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...