Fabien Nury ja Sylvain Vallée: Olipa kerran Ranskassa : Suuri gangsterisota. Osa 1: Herra Josephin valtakunta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Joseph Joanovici syntyi 1900-luvun alussa nykyisen Moldovan alueella. Hän asettui vaimonsa kanssa 1920-luvulla Ranskaan, ja vähitellen Joanovicista tuli vaikutusvaltainen liikemies — tai korruptiota, kiristystä ja väkivaltaa hyväkseen käyttävä häikäilemätön gangsteri. Joanovicilla oli merkittävä rooli Ranskan vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana, mutta hän kävi kauppaa myös saksalaisten kanssa varustaen heitä sotaan.

Käsikirjoittaja Fabien Nuryn ja kuvittaja Sylvain Valléen suurtyö Olipa kerran Ranskassa : Suuri gangsterisota herättää uudestaan henkiin Joseph Joanovicin. Sarjan avausosassa Herra Josephin valtakunta käydään nopeasti läpi Josephin koko elämänkaari tsaarin vainoista kuolinvuoteelle. Leikkaukset ovat nopeita: albumin aikana pyörähdetään viidellä eri vuosikymmenellä. Eeppisestä tarinasta esitellään oikeastaan vasta lähtökohdat.

Nury ja Vallée kertovat tarinaansa jännittävästi. Josephin monimutkainen rooli toisaalta hyväntekijänä ja isänmaan ystävänä, toisaalta rikollisena ja petturina, hänen monet vaikutusvaltaiset ystävänsä ja kiivaimmat vihamiehensä, kaikki tämä ja paljon muuta esitellään taitavasti ja kiinnostavasti. Piirrosjälki albumissa on kauttaaltaan upeaa, ja erityisesti siirtymät aikatasolta toiselle on toteutettu hienosti.

Herra Josephin valtakunta on erinomaista laatusarjakuvaa, mutta siinä on yksi paha puute. Se nimittäin loppuu aivan kesken. Jatkoa on kuitenkin luvassa. Ranskassa sarja on ollut valtava arvostelumenestys, ja sitä on ilmestynyt jo neljä osaa lisää. Sarjan suomennoksetkin jatkuvat onneksi keväällä 2012.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...