Mae Besom ja Kobi Yamada: Olipa kerran idea

Olipa kerran idea

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikä oikein on idea ja mitä sellaisella voi tehdä? Kysymys kysytään Kobi Yamadan ja Mae Besomin ihastuttavassa kirjassa Olipa kerran idea, joka valloittaa heti ensimmäisestä aukeamasta lähtien.

Nimettömäksi jäävä päähenkilö pyörittelee uutta ideaansa ja pohtii pelokkaana, onkohan se aivan hassu. No, onhan se tavallaan, sillä idea on kahdella jalalla liikkuva muna, joka pitää kruunua päässään. Idea kuitenkin kasvaa, muuttaa muotoaan ja lopulta puhkeaa kukkaan. Sitä paitsi, kuten päähenkilö toteaa, sehän on minun ideani, ei kenenkään muun ja kukapa tuntisi idean yhtä hyvin kuin keksijänsä.

Alussa idea saa hieman skeptisen vastaanoton.

Olipa kerran idea on juoneltaan varsin yksinkertainen, mutta se toimii uskomattoman hyvin ja suurin kiitos tästä menee kuvittajalle Mae Besomille. Kirja alkaa taitavasti luoduilla lyijykynäkuvituksilla, ja mitä enemmän idea pääsee kypsymään, sitä valmiimman näköiseksi myös itse kirjakin muuttuu. Lopussa päästään jo nauttimaan upeista vesiväreillä toteutetuista värisivuista. Besomin tyyli on vieläpä todella orgaanista, hän onnistuu taitavasti sitomaan kuvituksessa erilaisia elementtejä yhteen. Sitäkin kautta kuvituksen tyyli korostaa hienosti kasvun ja kehittymisen teemoja.

Erityisesti luovalle lapselle kirja on aivan nappivalinta, mutta myös sellaiselle joka on hieman arka tuomaan ajatuksiaan esille. Kaiken kaikkiaan Olipa kerran idea on sekä idealtaan että toteutukseltaan kymppisuoritus, jota suosittelen ehdottomasti.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...