Jenny Jägerfeld: Oli kerran äiti joka katosi

Oli kerran äiti joka katosi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maja on lukion ensimmäisellä luokalla oleva ihan tavallinen tyttö, ellei huomioida hänen onnettomuusalttiuttaan, eriskummallisia vaatteitaan tai sitä, että hän asuu useimmista eroperheistä poiketen isänsä luona.

Majan yliopistolla työskentelevä äiti asuu toisella paikkakunnalla ja Maja viettää hänen luonaan joka toisen viikonlopun. Eräänä viikonloppuna äiti ei kuitenkaan ole häntä vastassa juna-asemalla, eikä äitiä löydy kotoakaan. Vaikka Majan äiti on varsin omalaatuinen persoona, ei rutiineista poikkeaminen kuulu hänen tapoihinsa, minkä vuoksi Maja jo hieman huolestuu. Maja päättääkin jäädä äidin tyhjään kotiin odottelemaan ilmaantuuko äiti paikalle.

Kun Maja selvittelee äidin katoamista, hän törmää moniin yllättäviin asiohin ja päätyy miettimään hieman myös omaa lapsuuttaan ja suhdettaan äitiinsä. Loppujen lopuksi äidin katoamisesta muodostuukin ratkaisu Majan perheelle ja moni auki jäänyt asia saa selityksensä.

Oli kerran äiti joka katosi on aiheeltaan hieman raskaampi Siskodisko-sarjan romaani, jossa vakavia teemoja käsitellään ironisesti ja huumoria unohtamatta. Maja on omintakeinen hahmo, joka ei tyydy kulkemaan lauman mukana, eikä hän tee niin äitinsä katoamisenkaan suhteen. Vaikka kirjan teemana on äidin katoaminen, käsitellään siinä paljon muutakin.

Yhtenä teemana on Majan ”erilaisuus” ja se, millaista elämä on kun ei halua sulautua massaan. Tästä teemasta olisi lukenut mielellään enemmänkin ja hieman syvemmälle paneutuen. Nyt Majan motiivit jäivät ainakin itselleni hieman epäselviksi. Kirjailijalle silti kiitokset piristävästi omintakeisesta hahmosta, jonka elämää seuraisi mielellään jatkossakin.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...