Frans de Waal: Olemmeko riittävän älykkäät tunnistamaan, kuinka älykkäitä eläimet ovat?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuuluisan etologin ja kädellisten tutkijan Frans de Waalin uusin kirja tarttuu mielenkiintoiseen aiheeseen; onko ihmisen kognitio todellakin sellainen muusta eläinkunnasta täysin erillinen nerokkuuden saareke, kuin millaisena sitä on kautta aikain pidetty?

Perinteisen behavioristisen näkemyksen mukaan eläimethän on nähty lähinnä mekaanisina viettikoneina, joiden sielunelämän tutkimista on pidetty silkkana ajanhukkana. Viime vuosien tutkimukset ovat tuonneet näkösälle kuitenkin huomattavasti monitahoisemman todellisuuden. Tulevaisuuden suunnittelu, mielen teoria, työkalujen valmistaminen ja kulttuuri ovat vain joitakin asioita, joita on ennen pidetty yksinomaan ihmisten ominaisuuksina, mutta jotka on sittemmin löydetty myös muualta eläinkunnasta.

Kirjan osio eläinten sosiaalisista taidoista – vai pitäisiköhän sanoa sosiaalisesta manipuloinnista – oli aivan erityisen hupaisaa luettavaa, sillä sen verran paljon simpanssilauman politiikka muistuttaa omaamme. Mitä loppujen lopuksi on ihmisyys ja miten määrittelemme itsemme ja siten ulkopuolisen maailman, onkin varmoja vastauksia välttelevä kiehtova kysymys.

Frans de Waal ei puhu pelkästään lämpimikseen, vaan kirjan pääasiallinen sisältö koostuu erilaisista tutkimuksista ja koeasetelmista sekä niiden antamista tuloksista. Taitamattomamman kirjoittajan käsissä näinkin tieteellinen sisältö olisi helposti pitkäpiimäistä luettavaa, de Waal osaa kuitenkin kertoa asioista innostavasti ja helposti ymmärrettävästi.

Positiivisena seikkana on mainittava myös se, että kirjoittaja osaa käsitellä aihetta tasapuolisesti eikä intoudu ylitulkintaan, mikä olisi tietysti helppo ansa pudota tällaisen aihepiirin parissa.

Lukija saattaa tässä vaiheessa pohtia, että mikäli niin monet inhimillisinä pidetyt ominaisuudet ovat suhteellisen yleisiä luonnossa, niin mikä sitten on se seikka ihmisen kognitiossa joka todella erottaa ihmisen muusta eläinkunnasta. De Waalin vastaus tähän kysymykseen on kieli, jonka symbolinen luonne ja avoin kielioppi sallii sellaisenkin informaation välittämisen joka ei ole sidottu tähän hetkeen ja paikkaan.

Ainakin toistaseksi siis vaikuttaa siltä, että mikään muu laji ei sepitä kuvitteellisia tarinoita tai spekuloi lajitoveriensa kanssa mahdollisilla tulevaisuuden tapahtumilla.

Äärimmäisen kiehtova kirja joka on melkein pakollista luettavaa jokaiselle eläinten ystävälle ja miksei muillekin.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...