Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Elämä Neuvostoliitossa opetti minua varmasti enemmän kuin yliopisto.”
– Mia Heinimaa (s. 1959)
20 Neuvostoliitossa tai Venäjällä 1970–90-luvuilla opiskellutta tulevaisuuden toivoa kertoo noista ajoista ja omasta urapolustaan erittäin mielenkiintoisessa Pentti Straniuksen kokoamassa teoksessa omin nimin ja kuvin. Sen minkä nyt puolen vuosisadan jälkeen vielä muistissa on. Muistia varmaan sotkee osaltaan tuolloin eletty railakas opiskelijaelämä, jossa vodkaa ja sukupuolisuhteita piisasi.
Kaiken kaikkiaan itse opiskelu oli tiukkatahtista, koulumaista, paikallaolovelvoitteesta puurtamista sen puolenkymmenen vuoden ajan, minkä tutkinnon suorittaminen kesti.
Kirjan jokainen haastateltava sai samat kysymykset käsiteltäväksi henkilötietoineen: Opiskelu ja sen sisältö; Arki ja sen ongelmat; Terveydenhuolto; Paluu kotimaahan.
Persoonallista tilaa ja tilittämistä on jäänyt siis kymmenkunta sivua vastaajaa kohden. Niinpä monenmoista persoonallista juttua saa lukija luettavakseen. Pitkästymään ei pääse, sen verran mielenkiintoista tapahtumaa itse kullekin näyttää sattuneen opiskelun ohella heti kun vuoden kestävä kielikylpy oli antanut vahvan venäjän kielen hallinnan.
Kielen hallintaa voi sitten vahvistaa Merjan lailla, joka englannin kielen oli oppinut ’audio-seksuaalisella’-menetelmällä.
Kaikki ei ole niin sanotusti kaunista kerrottavaa, mutta totuuden tuntuista kaikin. Venäläinen arki on monimuotoista hyvine ja huonoine puolineen, tuohon arkeen mukaan kirja kuljettaa lukijansa.
Suurin osa kirjan kertojista suoritti loppututkinnon, muun muassa rakennusmestariksi, opettajaksi, lääkäriksi ja palasi takaisin kotimaahan, joskin ei aina oman alansa töihin, koska tutkinnon vastaavuus ei Suomessa suoraan kelvannut ja koska muutamat halusivatkin kokeilla siipiään vankan kielitaidon avulla muissa tehtävissä.
Kuten sanottu: erittäin mielenkiintoinen ja mukaansa imaiseva kirja Olemattoman kokeneet on. Kirjaa voi kehua myös sanalla läsnäoleva. Niin lukijana koin. Tämäkin monesti kuultu tuli monen suulla todistetuksi: Neukuissa vietettiin opiskelijanakin ’kaksoiselämää’ virallisen liturgian ja arkisfäärin kombinaatiota.
Moni oppi suhteellisen nopeasti ”puhumaan yhtä, ajattelemaan toista ja tekemään kolmatta”, kuten kirjailija Aleksander Solzhenitsyn on todennut.