Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
No tulipa vihdoin luettua tämä Mari Ahokoivun paljon suitsutettu uutuusteos. Sarjakuva on kirjaston lainausjonosta päätellen selkeästi löytänyt yleisönsä ja hyvä että on, onhan kyseessä aivan poikkeuksellisen hieno teos. Sarjakuvan nimi Oksi on muinaissuomea ja se on luultavasti karhun vanhin ja alkuperäisin nimitys. Sana karhuhan on alunperin ollut kiertoilmaisu, kun ei olla haluttu tosinimeä lausumalla kutsua pelättyä ja kunnioitettua eläintä ihmisten luokse.
Oksin tarina ammentaa tästä karhun ja ihmisen muinaisesta yhteydestä, Kalevalan tarustosta ja kansanperinteestä mutta samalla luo myös jotain aivan uutta. Tarina alkaa karhuemosta ja hänen neljästä poikasestaan. Eräs pennuista ei kuitenkaan näytä aivan tavalliselta karhulta. Kahdella jalalla kulkeva heikko otus onkin saanut lempinimen Parka. Parkaa ei käy kuitenkaan aliarvioiminen, sillä hänellä on omat tuhoa tuovat lahjansa.
Juonen alkuasetelma kuulostaa näin kirjoitettuna yksinkertaiselta ja ennalta-arvattavalta, mutta on kaukana siitä. Ahokoivu on luonut varsin monitulkintaisen teoksen ja sarjakuvan teemat aina tuhoavasta luontosuhteesta äitien ja tyttärien hankalaan suhteeseen onnistuvat sykähdyttämään, varsinkin kun Ahokoivu ei turhaan alleviivaa tai siloittele asioita lukijalle.
Ahokoivu on valinnut teokseensa herttaisen ja lastenkirjamaisen piirustustyylin, joka kuitenkin piilotaa taakseen synkän, paikoitellen jopa yllättävän raa’an tarinan. Kontrasti toimii hienosti ja kuvakerronnallisesti vähäsanaista sarjakuvaa lukee kuin sujuvasti etenevää animaatioelokuvaa. Vertaus on osuva myös sikäli, että tietyt visuaaliset viittaukset sarjakuvassa tuovat kovasti mieleen Hayao Miyazakin animaatioelokuvat.
En ole vieläkään aivan varma mitä mieltä olen tästä Ahokoivun ratkaisusta. En ehkä muuten olisi kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta niin monet kuvittajat ja sarjakuvantekijät lainaavat elementtejä Miyazakin töistä, että ratkaisu tuntuu Oksissa jollain lailla vähän väsyneeltä. Toisaalta esimerkiksi varjohahmot kyllä toimivat sarjakuvassa niin julmetun hyvin, että ehkäpä tätä on aivan turha itkeä.
Oksi on aivan syystä viime vuoden sarjakuvatapaus, ja jos kuulut niihin ihmisiin, joilta kirja on jostain syystä jäänyt lukematta, niin nyt siihen kannattaa viimeistään tarttua. Mitä tulee Ahokoivuun, hän voi minun puolestani tehdä vaikka loppuelämänsä mytologiaan pohjautuvia sarjakuvia, mikäli lopputulos on näin upeaa.
