Betina Ip: Oivat aivot : mitä päässäsi tapahtuu?

Oivat aivot

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oivat aivot on mikäpä muukaan kuin aivan oivallinen aivokirja, jonka parissa minä ja neljävuotias ihmisen ihmeellisyyksistä kiinnostunut lukukumppanini olemme viettäneet mielenkiintoisia hetkiä.

Kirjan avausjaksona toimii kohtaus, jossa pieni tyttö tapaa pöllöhahmoisen aivotutkijan. Muutamat tytön esittämät kysymykset, kuten miksi pyöräily on niin helppoa tai mistä ajatukset oikein tulevat, antavat pöllölle aiheen lähteä johdattamaan tyttöä aivojen monimutkaiseen maailmaan. Ensin aivoja tutkitaan päällisin puolin, sitten lähdetään pikkuhiljaa tarkemmalle tutkimuskierrokselle. Puhutaan aivosoluista, sähköstä aivoissa kulkevien viestien välittäjänä, aisteista, muistista, tunteista, unesta, oppimisesta ja monesta muusta. Vieraillaan niin ikään aivotutkimuskeskuksessa ja annetaan lopuksi hiukan tilaa kysymyksille.

Sivumääräänsä nähden Oivat aivot sisältää huikean määrän tietoa. Itse opin siitä paljon; jonkin verran toki tiesin jo ennakkoon ja melko paljon palautui mieleen pätkittäin tätä kirjaa lukiessa. Joka tapauksessa tällaisen tietomäärän haltuunotto vaatii melko monta lukukertaa oli kyseessä sitten minkälainen muistihirviö tahansa.

Teos sopii kaikille, jotka haluavat sukeltaa pään ihmeellisimmän elimen syövereihin ja tutustua siihen jo melko tarkastikin. Hauska kuvitus ja oivaltava tapa tuoda asioita esiin lasta kiinnostavalla tavalla lisäävät sen mielenkiintoisuutta, enkä usko sen hurjan tietomäärän ahdistavan. Jokainen sisäistänee tästä oman kapasiteettinsa verran ja seuraavalla kerralla taas hieman enemmän. Uumoilen pitkäaikaiseksi iloksi.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...