Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Murhabotin päiväkirjat -sarjan pääosassa on SecUnit, jota kutsutaan Murhabotiksi. Se on turvallisuuspalveluja tarjoamaan kehitetty kyborgi, joka on todella taitava työssään: Murhabotti osaa analysoida ja eliminoida turvallisuusuhkia hämmästyttävällä tehokkuudella. Tappamisen sijasta Murhabotti haluaisi kuitenkin viettää aikansa katsellen muistipankkeihinsa keräämää viihdemediaa. Se on nimittäin onnistunut ohittamaan hallintomoduulinsa ja itsenäistymään omistajiensa komennosta. Tämä on pieni ongelma, sillä vapaita SecUniteja ei hyvällä katsota – ja syystä.
Sarjan avanneessa Hälytystilassa pieleen mennyt tehtävä johti siihen, että Murhabotin suojelemat asiakkaat ostivat Murhabotin sopimuksen ja halusivat viedä sen kotiplaneetalleen Preservationiin, jossa se voisi elää itsenäistä elämää laillisesti täysin kansalaisoikeuksin. Murhabotti ei kuitenkaan oikein osaa suhtautua ystävällisyyteen ja vapauteen, ja livahti pakoon tekemään omia tutkimuksiaan. Keinotekoinen olotila näytti meille Murhabotin tutkimassa menneitä, erityisesti RaviHyralin verilöylyä, jossa itsekin oli osallisena.
Nyt Murhabotin mielenkiinto kohdistuu ensimmäisen kirjan pahiksiin eli GrayCris-yhtiöön. Motiivi on lopulta itsekäs: jos GrayCrisin laittomista tempauksista löytyisi hyvää todistusaineistoa, toimittajat kiinnostuisivat varmasti siitä enemmän kuin karkuteille lähteneestä SecUnitista. Murhabotti ottaakin suunnaksi planeetta Milun, josta löytyy GrayCrisin hylkäämä maankaltaistamislaitos. On esitetty arvioita, että maankaltaistaminen oli vain hämäystä, jonka varjolla GrayCris etsi planeetalta arvokkaita muukalaisten jäänteitä, joiden kerääminen on laitonta. Kun maankaltaistamislaitos lopulta tuhoutuu hylättynä, todisteet katoavat sen mukana, joten Murhabotti haluaa käydä pelastamassa todistusaineiston.
Matkallaan Milulle Murhabotti lyöttäytyy salaa tutkimusryhmän mukaan ja tutustuu taas uuteen bottiin. Humanoidibotti Miki on omistajiensa lemmikki ja Mikin ja omistajien välinen hellä suhde herättää Murhabotissa lähinnä kuvotusta. Tunteet, yyh!
Tarina on sinänsä itsenäinen, mutta neljän ensimmäisen pienoisromaanin kaari on sen verran ehjä kokonaisuus, että se kannattaa lukea järjestyksessä. Mika Kivimäen suomennos tavoittaa mukavasti Murhabotin kepeän ironisen tyylin. Sarja on oikein mukavaa hyvän mielen scifiä ja on vain käynyt kiinnostavammaksi juonen edetessä.
