Peter Singer: Oikeutta eläimille : Eläinten vapautuksen filosofiaa

Peter Singerin Oikeutta eläimille on tietokirja ja manifesti eläinten oikeuksista.

Kun otin tämän manifestin lukulistalle kaksi vuotta sitten (kyllä, niin pitkä lukulista minulla on), odotin tämän olevan jotain ekoterroristin äärimmäistä kiihotusta, jossa argumentoidaan tunteilla ja hirveällä äärivasemmistopaatoksella kapitalismin tuhoamisesta. Olin hieman pettynyt, että tämä onkin ihan asiallinen ja tieteellinen kirja filosofiasta, jonka mukaan humanismi pitäisi ulottaa ihmislajin ulkopuolisiinkin lajeihin.

Peter Singer pyrki argumentoimaan miksi eläimiä, erityisesti paljon kipua kärsiviä eläimiä, ei tulisi syödä, kasvattaa nahka- ja turkisteollisuudelle tai käyttää tieteellisissä kokeissa. Samalla kun Singer perustelee, miksi eläimiä ei tulisi kohdella kuin esineitä, hän kertoo moraalifilosofian ja eläinoikeusliikkeen historiasta, eli tässä ei vain saarnata eläinten pelastuksen puolesta.

Singerin ydinargumentti on tiettyjen eläinlajien kyky tuntea kipua. Mitä enemmän joku eläinlaji tuntee kipua, sitä vähemmän sitä pitäisi kohdella kuin esinettä, jota voi noin vain hyödyntää. Tietenkin kirjailija käyttää antirasismia, feminismiä ja lasten oikeuksia esimerkkeinä tapauksista, joissa me ulotimme empatiamme muihin ihmisiin, joita vain muutama vuosikymmen sitten pidimme vähempiarvoisina.

Samalla tavalla kuin me emme pyri aiheuttamaan kärsimystä lapsille tai vaikeasti vammaisille, meidän ei pitäisi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä eläimille. Singerin mukaan ensisijaisena ovat nisäkkäät, sitten linnut ja lopulta kalat. Muita eläimiä kirjailija ei käsittele, mutta hän kertoo, että jos haluat pelata varman päälle, ryhdy vegaaniksi.

Tämän kipuargumentin kirjailija käy läpi uuvuksiin saakka ja referoi tieteellisiä tutkimuksia, joista hän päätyy siihen johtopäätökseen, että jos eläin tuntee kipua ja ymmärtää elämänsä olevan kurjaa, sellaista eläintä ei pitäisi hyödyntää teollisesti.

Kirjailija käy läpi lukuisa vasta-argumentteja, joita on esitetty eläinten hyödyntämisen puolesta eri teollisuuden aloilla ja kumoaa ne. Lukijana tietenkin ajattelin kaikenlaisia vasta-argumentteja ja yllätyin, että lopulta kirja vastasi kaikkiin, eli Singer on todella tehnyt kotiläksynsä.

Voi toki olla että joku muu lukija keksii jonkun vasta-argumentin, mitä minä tai kirjailija ei ole keksinyt edes ajatella, mutta mielestäni tässä käytiin kaikki, mitä olen itsekin kuullut. Jopa argumentti ”entä oletko ajatellut porkkanan kipua? Niin, ei tullut mieleen, senkin tekopyhä hippi. Syö makkarasi, äläkä marise!” käydään läpi kahden sivun verran ja kumotaan.

Oikeutta eläimille etenee hitaaseen tahtiin ja käy jokaisessa kappaleessa läpi eri aloja, joissa eläimiä hyödynnetään, niiden kehityshistoriaa ja lainsäädäntöä, jota on luotu historian aikana eläinten hyvinvoinnin puolesta.

Singer on sen verran varovainen, että hän ei pyri vetoamaan tunteisiin, vaan logiikkaan ja järkeen, mutta samalla hän ei tarjoa ainoaksi vaihtoehdoksi veganismia, vaan kertoo, että ihmiset voivat edetä omalla tahdillaan ja että pääosin syy ryhtyä täysvegaaniksi tai vähintäänkin luomukuluttajaksi on tehomaatalouden ja eläinkokeiden huonojen käytäntöjen boikotointi, eikä niinkään se, että kasvisruoka maistuu paremmalta tai että lukija pelastuu ja muuttuu paremmaksi ihmiseksi kuin lihansyöjä. Tämä on siis aika tolkullinen vegaanimanifesti.

Kipuargumentin lisäksi on perinteinen teollisuuskritiikki. Kirjailijan mukaan eläinten kärsimys nousi merkittävästi vasta sen jälkeen, kun tehomaatalous ja laajamittaiset eläinkokeet levisivät maailmalle. Molemmissa aloissa eläintä käsitellään samalla tavalla kuin muita kapitalismin hyödykkeitä ja näin eläinten hyvinvointia ei ole huomioitu lainkaan.

Tyypilliseen eläinoikeusaktivistin tapaan tässäkin kirjassa mässäillään kunnolla eläinten kärsimysten kuvailulla. Onneksi tämä on kirja, koska videokuvaa eläinten kärsimyksestä ei ole helppo katsoa. Silti kirjalliset kuvaukset ovat sen verran eläviä, että pahoinvointi on varmaa.

Mutta luomuruokakaan ei pelastu Singerin kynältä. Vaikka hän myöntää, että luomutuotanto on eettisempää kuin tehomaatalous, niin se ei ole täydellisesti eettistä, vaan sielläkin sattuu eläinten kaltoinkohtelua systemaattisella tasolla.

Singer korostaakin, että eläinten kaltoinkohtelu ei johdu siitä, että eläinhoitaja tai lääkäri ovat vain sadistisia ilkimyksiä, vaan koska itse maatalousjärjestelmä on luotu sillä oletuksella, että eläimet ovat vain koneita, joista pitää puristaa maksimaalinen hyöty. Vaikka kuinka lehmien kasvattaja muistaisi kaikkien lehmien nimet, silti lehmä voi olla ahtaassa karsinnassa tai joutua kastroitavaksi ilman kivunlievitystä.

Ongelma on kirjan mukaan kapitalistinen järjestelmä eikä ihmisten henkilökohtainen kataluus. Jopa hyvinkin kyseenalaisia eläinkokeita tekeviä tutkijoita kirjailija välttää haukkumasta, vaan sen sijaan hän argumentoi, että hekin ovat sisäistäneet ajattelun, että eläimet ovat vain koneita, jotka reagoivat ärsykkeisiin, eikä tuntevia ja ajattelevia olentoja.

Mutta hienointa lukiessani tätä 1970-luvulla kirjoitettua kirjaa oli se, että moni asia, josta kirjassa valitetaan, on jo ratkaistu tai ainakin on paranemiseen päin. Ainakin Suomessa veganismi on jo osittain valtavirtaa. Kirjailija nostaakin esiin miten kapitalismi on saatu valjastettua hyödyntämään uutta vegaanimarkkinaa ja tämän takia Singer pitääkin boikottia tehokkaampana keinona kuin maatilojen ja tutkimuslaitosten murtoja.

Jos siis odottaa äärivasemmistolaista veristä vallankumousretoriikkaa, joutuu pettymään. Singer ei kannata proletariaatin vegaanidiktatuurin pystyttämistä.

Mutta samalla tämä tolkullisuus on ristiriitaista. Jos kuunnellaan äärimmäisempiä vasemmistolaisia argumentteja, boikotti ei tule pelastamaan eläimiä, koska kapitalismi ei toimi niin, että se lakkaa kokonaan tuottamasta jotain tuotetta, erityisesti kun elämme globaalissa taloudessa, jossa eri alueilla on eri kehityksen taso.

Joidenkin mielestä vegaanien lihaboikotti ainoastaan luo rinnakkaisen vegaanimarkkinan, eikä pysäytä lihantuotantoa. Sen sijaan, että vegaanit ohjaisivat kapitalismin eettiseen suuntaan, he vain luovat uuden markkina-alueen, jossa samat tuotannon riistovaiheet toistuvat (esimerkiksi sademetsien kaato soijaviljelmiä varten ja puoliorjatyövoiman käyttäminen eri kasvisruokatuotannon vaiheissa).

Tämä argumentti kuulostaa uskottavalta, kun lihankulutus maailmalla on oikeastaan kasvanut, vaikka kaikissa kaupoissa saa runsaasti vegaanituotteita. Tietenkin voidaan kysyä, mikä on helpompi ja loppujen lopuksi viisainta toteuttaa? Boikotti, koko maailmaan ulottuvat YK:n kautta solmitut lait kieltämään lihatuotannon vai kommunistinen vallankumous?

Vaikka kirjailija yrittää välttää saarnaavan asenteen, välillä lähes uskonnollinen hurmos lipsahtaa tekstistä, siitä miten ylivertaisempia vegaanit ovat lihansyöjiin verrattuna. Vaikka Singer kyllä kertoo selkeästi, ettei ajattele niin ja kehottaakin olemaan varovainen veganismin mainostamisesta (taktiikka, jota hän kannattaa), niin silti se välillä lipsahtaa rivien välistä.

Kolmas kritiikki on se, ettei kirjailija kritisoi radikaaleimpia eläinoikeusaktivisteja, jotka murtautuvat maatiloille ja tutkimuslaitoksiin. Singer ei ylistäkään heitä, mutta viittaa usein näiden ryhmittymien tekemisiin paljastuksiin. Voisi sis tulkita, että kirjailijan hiljaisuus murtovarkaiden eettisyydestä on heidän toimintansa hyväksyntää.

Muuten mielestäni loistava manifesti eläinten oikeuksien puolesta.