Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anni on kolmekymppinen. Hän on opiskellut yliopistossa maisterintutkinnon vähän kuin fiilispohjalta; pääaineena oli suomen kieli, mutta opettajanpapereita hän ei suostunut hankkimaan. Töiden löytyminen on sitten ollutkin vähän hankalampaa eikä vakituista työpaikkaa niin vain löytynytkään, mutta pätkätöitä sentään. Nyt Anni on määräaikaisesti koordinoimassa KÄNÄ-hanketta, jossa on tarkoitus hankkia paikallisille käsityöyrittäjille näkyvyyttä. Käsityöt eivät sinänsä ole Annin juttu, mutta tiedottaminen ja markkinointi sitäkin enemmän.
Annin lähipiiriin kuuluvat avopuoliso, kiireinen rakennusyrittäjä Jaakko, sekä pääkaupunkiseudulla lastentarhanopettajana toimiva paras lapsuudenystävä Ninni. Jaakko tekee pyöreitä päiviä yrityksellään, ja iltaisin Anni lähinnä odottaa häntä kotiin osaamatta oikein ryhtyä mihinkään, mutta sitten Ninnin suosittu sinkkublogi saa Anninkin innostumaan asiasta. Hän luo itselleen anonyymin blogin, jonka nimeksi kehkeytyy Piika posmottaa; siinä hän on päättänyt kuvata sellaisen naisen tuntemuksia, jonka mies on aina töissä. Mutta sitten Anni eksyy blogimaailmassa sivuraiteille ja alkaa väkisinkin viehättyä käsityöblogien maailmasta, vaikkei ole koskaan nauttinut käsitöistä yhtään, ja koulumuistot väärässä paikassa olevista lapasten peukaloista lähinnä kammottavat. Mutta hänen osuessaan käsityöblogeihin tapahtuu jotain aivan uutta:
”Niissä pääosassa olivat käsityöt, joten kaiken järjen mukaan lukemisen olisi pitänyt ahdistaa Annia. Mutta sitä se ei tehnytkään. Sen sijaan hän tunsi rentoutuvansa ja rauhoittuvansa.”
Niin Anni sukeltaa lankojen, puikkojen ja koukkujen maailmoihin. Kun hän aluksi oppii salomoninsolmun, on ensimmäinen huivi kohta valmis – vähät siitä, että luomus on hiukan vino eikä muutenkaan kaikkien taiteen sääntöjen mukainen. Surffattuaan aikansa neuleblogeissa Anni vaihtaakin Piian posmotukset käsitöihin. Yksi askel vaatii jo seuraavaa, joten pian Anni on ihan täysinoppinut jollei ihan vielä neulojana niin bloggarina ainakin; verkostoituminen jatkuu myös paikallisen kahvilan järjestämissä neuletapaamisissa. Mutta entä Jaakko? Aluksi Anni salaa häneltä koko neuleharrastuksensa, ja Jaakon reaktio onkin lanka- ja käsityölöytöjen paljastuessa melko eriskummallinen.
Kaisa Ikola on pitkän linjan kirjoittaja, joka lienee tunnetuin 1990-luvulla julkaistuista varhaisnuorille suunnatuista Hullu luokka -kirjoista. Hän on kertonut Oikein nurin -romaanista, että hän kirjoitti sen jo useita vuosia sitten ja tarjosi monille kustantajille, mutta mikään niistä ei halunnut kuitenkaan ottaa ohjelmaansa Suomen ensimmäistä neuleromaania. Nyt kirja on sitten saatavana onneksi sekä sähköisenä että paperisena.
Oikein nurin on sujuvaa luettavaa, sillä Ikola on ammattimainen ja taitava sanankäyttäjä. Huumori on hänen parhaita aseitaan, ja vaikka olenkin luokitellut kirjan chick lit -romaaniksi, ei hän anna romantiikan sokeroida sitä. Niinpä lopputulos oli minunlaiselleni neulemaanikolle kerrassaan hykerryttävää luettavaa, mutta samalla siitä näyttäytyi hyvin nostalginen perspektiivi. Se vei suoraan johonkin maailmaan noin 10–20 vuotta sitten, jolloin useimmilla oli vielä lankapuhelin, kahvipusseista askarreltiin laukkuja, vironvillasta tehty Revontuli-huivi oli neulemaailman muotia ja Ilona Korhosen Neulekirja uusi. Kyllä Ikolan kirja on paitsi hänen sanataiteensa ystäville myös neulonnan harrastajille ehdoton valinta.
