Raila Leppäkoski: Ohjaajan käsikirja : Elämää teatteritaiteen palveluksessa

Ohjaajan käsikirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Raila Leppäkoski on tehnyt elämäntyönsä teatteritaiteessa. Hän on toiminut professorina sekä ohjaajatyöstä että näytelmätyöstä, ohjannut, kirjoittanut ja kääntänyt näytelmiä. Ohjaajan käsikirja : Elämää teatteritaiteen palveluksessa on omaelämäkerrallinen tietokirja.

Kirja esittelee niin taiteilijan kuin ohjaajankin maailmaa, esittelee esitysten lähtökohtia ja tarjoaa ohjaajille harjoituksia.

Itselleni mielenkiintoisimmaksi osioksi nousi ”Suuret päätökset”-luku, joka käsittelee tekemisen motiiveja ja puitteita. Se on varsin arvokasta luettavaa muidenkin alojen luovien projektien toteuttajille.

Kirjan mukana olevat anekdootit teatterielämästä tuovat kirjaan eloa ja lisäulottuvuutta käsiteltyihin asioihin. Eloisuutta tarvitaankin, sillä Leppäkosken kirjoitustyyli on tiivistä ja täynnä asiaa.

Ohjaajan käsikirja : Elämää teatteritaiteen palveluksessa on varsin informatiivinen teos, joka tarjoaa syvällisen katsauksen teatteriesitysten ohjaamisen maailmaan. Se on arvokas lähde niin teatterin ammattilaisille kuin myös teatteritaiteesta kiinnostuneille.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...