Maite Carranza: Odin kirous : Noitien taistelu 3. osa

Odin kirous

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Noitien taistelu –trilogian viimeinen ja ratkaiseva osa on siis käsissä. Anaid tapaa lopultakin isänsä Gunnarin, joka onkin melkoisen erikoinen ja iäkäs mies… Hänellä on kuitenkin arvovaltaa, neuvoja ja lempeyttä myös tyttöä varten, vaikka ei ole tätä koskaan tavannutkaan.

Anaid saa myös haltuunsa valtikan, joka vaikuttaa häneen monella eri tavalla. Se saa hänet valtoihinsa pahemmin kuin voisi kuvitellakaan. Hän voi tehdä mitä tahansa, hyvää taikka pahaa, mielensä mukaan. Vasta 15-vuotiaalle nuorelle tilanne on vaikea; pieniä taikoja ja isompia muutoksia – kaikki on Anaidin käsissä.

Anaid joutuu kuitenkin lopulta yksin kuuntelemaan omaa sisintään ja valitsemaan puolensa, vaikka muut ehkä halveksuvat ja hylkäisivätkin hänet. Ystäviäkin kuitenkin ilmaantuu aivan yllättäen, samalla myös jotkut henkilöt paljastuvat vihamielisiksi. Anaidillehan on jo selvinnyt, että hän on puoliksi omar ja puoliksi odish. Nyt noitaleirien välinen sota on puhkeamaisillaan ja vain Anaid voi lopettaa sen.

Odin kirouksessa seikkaillaan monessa eri paikassa ympäri maailman, sekä nykyisyydessä että menneisyydessä. Perusteeltaan Anaidin tarina on kuitenkin kertomus erilaisista ristiriidoista ihmisten ja aatteiden välillä, epävarmuudesta oman itsensä ja muiden suhteen, vanhempien ja lasten välisistä suhteista, itsenäisyydestä sekä tuhoavasta itsekkyydestä sekä lopulta kaiken sovittavasta rakkaudesta.

Kirja kertoo jälleen vahvoista naisista ja tytöistä, noidista ja heidän kahdesta heimostaan sekä pahasta, joka on tuhottava lopullisesti. Ennustukset alkavat käydä toteen ja jännitystä sekä toimintaa riittää aivan loppuun asti. Toki myös romantiikkaa on ripaus mukana, onhan Valittu Anaid vasta nuori ja kovin rakastunut.

Trilogian viimeinen osa kokoaa hyvin aikaisemmat tapahtumat ja antaa selitykset eräisiin ongelmiin ja outoihin ennustuksiin sekä tarinoihin. Kirja on jälleen mukavan paksu ja suosittelen edelleen erityisesti nuorimmille lempeämmän fantasian ystäville, vaikka tällä kertaa meno muuttuukin välillä melko hurjaksi. Runsaasti nais- ja tyttöenergiaa on jälleen tarjolla!

Odin kirous sopii kenen tahansa luettavaksi ilman aikaisempiakin osia, sen verran menneisyyttä kuitenkin tässäkin käsitellään. Koko sarja oli miellyttävä yllätys ainakin itselleni; viisaita naisia ja noidiksi koulutettavia tyttöjä, runsaasti tyttö- ja naissankareita, hallitsijoita ja sotureita. Sekä läsnä oleva ikuinen paha, joka on tuhottava lopullisesti. Käykö näin – se selviää vain lukemalla!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...