Ilja Iljitš Oblomov on perinyt kolmisensataa sielua kaukaiselta maaseudulta. Tila siis tuottaa ilman että kolmissakymmenissä olevan Oblomovin tarvitsee tehdä juurikaan mitään sen eteen. Hän elelee palvelijansa Zaharin kanssa joutilaana Pietarissa, kunnes hänen vuokraisäntänsä häätää hänet asunnostaan. Ja mitä vielä! Samoihin aikoihin Oblomov rakastuu sydänjuuriaan myöten ihanaan Olga Sergejevnaan. Nyt Oblomov laittaa kerralla kaiken kuntoon… tai jos ei nyt ihan vielä, pitää pohtia ensin, hankintoja on tehtävä, eikö huomenna ehtisi, ei nyt ole oikea aika, ei vielä…
Oblomov on venäläiskirjailija Ivan Gontšarovin tunnetuin teos, hyvin jo yli 150 vuotta aikaa kestänyt klassikkosatiiri miehestä, jolle mihinkään toimeen tarttuminen on uskomattoman hankalaa. Oblomovilaisuus – kuolettava laiskuus, unelias apatia – elää käsitteenä kirjan ulkopuolellakin. Juuri tätä käsitettä Oblomovin paras ystävä Stoltz, moderni toimen ja edistyksen mies, käyttää selittämään Oblomovin surkuteltavaa tilaa. Stoltz on ainoa, joka Olgan kanssa pystyy loihtimaan hieman eloa Oblomoviin. Mutta Stolzin matkustellessa Oblomov jää alttiiksi huijareille ja hyväksikäyttäjille, jotka tekevätkin melkoisia lovia Oblomovin lompakkoon.
Oblomov on herkullisimmillaan alkupuolellaan, jolloin rakastuminen ja turha toimeliaisuus eivät vielä Oblomovin elämää häiritse. Gontšarov on mestarillinen humoristisena ihmiskuvaajana, ja paitsi Oblomoviin, sivaltelee satiirin säilä purevasti myös Oblomovin lähipiirissä hyöriviin ihmisiin. Juhani Konkan suomennos 1960-luvun alusta on erinomainen: hauska ja sujuva. Loppuosa kirjasta etenee huomattavasti isommin harppauksin, eikä aivan tavoita alun huumoria, mutta hyvä maku kirjasta silti jää.
Venäläisiä klassikoita ajatellessa mieleen nousee usein joitakin aivan muita nimiä kuin Ivan Gontšarov. Oblomov on kuitenkin monia aikansa teoksia helpommin lähestyttävä kuvaus yläluokkaisesta elämästä. Kannattaa lukea!