Irmeli Castrén: Nykykeittiön niksit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Irmeli Castrénin suositut niksikirjat ovat saaneet jatkoa, vuorossa tällä kertaa keittiöön liittyvät niksit ja erilaiset vinkit. Kirjan aloittaa asianmukaisesti selvitys siitä, missä erilaisia ruokatarpeita kannattaa ja pitää oikeaoppisesti säilyttää. Ei siis kaikkea jääkaappiin – ei ainakaan alimmalle hyllylle!

Osio on tarpeellinen ja selkeä muutenkin ja varsin ekologinenkin. Ajatellaan nyt vaikka sitä, kuinka paljon käyttökelpoista ruokaa heitämme suoraan roskiin. Sen verran huomautettavaa löytyy, että kaikilla talouksilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa oman kylmälaitteensa valintaan lainkaan. Esimerkiksi joidenkin yhteisöjen ja kaupunkien vuokrataloissa on tyydyttävä siihen, mitä saa, eli tällöin on vain parhaansa mukaan huolehdittava itse laitteen oikeasta käytöstä, sulattamisesta sekä siivouksesta hamaan loppuun asti.

Ruuanlaittoon liittyvät niksit ovat myös päteviä ja kokeiltuja sekä hyödyllisiä. Itseäni ainakin ilahdutti lopultakin julkituotu soodan ja leivinjauheen keskinäinen verrattavuus eli mikä määrä kumpaakin vastaa toisiaan – tätä tietoa olen joskus kaivannutkin. Muuten tässä ei aivan hirveän uutta asiaa tule vastaan järkevästi ajattelevalle kuluttajalle.

Patojen, pannujen, veitsien ynnä muiden kapineiden hoitoon ja huoltoon sen sijaan yleensä kiinnitetään vähemmän huomiota. Kannattaisi kyllä, isoäidin valurautapannu on edelleen käytössäni ja voi todella hyvin. Eli keittiövälineet kannattaa välillä tarkastaa ja huoltaa, myös leikkuulaudat, veitset, kauhat ja muut pientarvikkeetkin.

Sivuhuomiona tässä puhutaan aika paljon muun muassa induktio- ja keraamisista liesistä. Hmm, enpä ole näihin törmännyt tuttavapiirissä vielä lainkaan. Ehkä ne joskus sitten rantautuvat köyhemmänkin kansanosan käyttöön. Myöskään silikonisia vuokia tai muita sellaisia harvempi käyttää. Yleensä ne ovat jo pitkälti ruuanlaittoa ja leipomista vakavasti harrastavan työvälineitä.

Hiukan tässä tuoksahtaa sellainen parempien piirien suosiminen… valitettavasti, salaattilinkoineen kaikkineen. Kyllä salaatti meilläkin huuhdotaan, mutta ei sen kuivaamiseen salaattilinkoa ole tarvittu. Kommentoisin myös sitä, että monessa kohdassa kerrotaan, että lisätietoja voi etsiä netistä. Aivan, mutta kaikilla ei valitettavasti ole – kenellä mistäkin syystä – kotikonetta käytettävissä. Jos asialla on kiire eikä kirjaston kone ole aivan vieressä, ystäviä ei ole tai heillä ei ole tietokonetta taikka nettiyhteys pätkii, saattaa tapahtua siis aivan mitä tahansa, näin kärjistetysti. Edelleenkään jokaisella suomalaisella ei ole kotonaan toimivaa nettiyhteyttä, vaikka yleisesti näin oletetaan.

Ekologisesta puolesta kaikkineen suhteellisen kiittävät arvosanat, sekä ruuan säilytyksen, jatkokäytön, kierrätyksen että pesu- ja puhdistusaineiden osalta. Ehkä ainoan miinuksen antaisi siitä, että taikasienen käyttöä mainostetaan niin paljon. Niin sitä mainostetaan muuallakin, valitettavasti se ei ole niin tehokas kuin väitetään. Joissakin paikoissa kyllä, mutta ei kaikialla. Kokeiltu on ja eräissä asioissa vannon muiden kikkojen nimiin! Hyvä idea on vinkata soodan edullisuudesta virolais- ja venäläiskaupoissa. Sen sijaan vinkkaaja on unohtanut, että esimerkiksi sitruunahappoa saa kaikkein edullisimmin suurpakkauksissa itämaisista ruokatarvikeliikkeistä.

Kirja on helppo- ja selkeälukuinen, niksit ovat mitä ilmeisemmin itse kokeiltuja ja aineet ovat helposti saatavissa. Kirjalla on selkeä käyttäjäryhmänsä eli itse ostaisin ja antaisin tämän kotoa lähtevälle nuorelle tai uusavuttomalle aikuiselle jokapäiväiseen käyttöön. On tätä itsekin mukava vilkaista, vaikka käyttäisikin muita keinoja eikä omistaisi kaikkia keittiön hienouksia. Vinkkejä on mukava vilkaista, vaikka niitä ei ehkä juuri nyt tarvitsisikaan. Kikat ovat kekseliäitä ja yleensä helposti toteuttavissa lähes ilman erityistoimenpiteitä tai -aineita. Käyttökelpoinen kirja tavalliseen kotitalouteen säästämään luontoa, aikaa ja rahaa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...