Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 5. osa. 689 s. Vuodet 1936-1937. Kalle 16-17 v.
- Kalle aikoo kirjailijaksi
Hoikkalan Kalle, Jokijärven toinen lukupoika, Kallen henkiystävä ei sovellu sotakapitulanttien komennukseen Mikkelissä ja kylille leviää tieto, että poika on armeijassa hukuttautunut. Yhdessä on kirjaston kirjat luettu ja maailman kirjat selvitelty, Berliinin olympialaiset kisattu. Nyt on Päätalon Kalle henkisesti yksin.
”Minulla on, äiti, semmonen tunne, että minä en kuole pöllintekiänä.”
Aiotko kirjailijaksi? -teoksesta tulee Kallen Raamattu.
Täysin poikkeuksellista selkosilla on nuori mies, joka on viimeisen päälle päkätissä kirjojen perään. Ja mikä kiihko kun yhtenä pakkaspäivänä Waltarin kirja viimein on repussa! Heti on päästävä lukusalle, mutta näkösuojassa muilta. Kalle änkäytyy Osuuskaupan ulkohuussiin ja paskapatsaiden seassa hartiat lotisten käy littoisen postipaketin kimppuun. Ympäristö on ankea, nousee tunne että tässä jotakin hyvin pyhää häpäisisi. Aarre on käsissä, ensi lenailu alkaa. Siitä alkaa tai oikeastaan vahvistuu myös ikuinen riita isä-Herkon kanssa: ”Perkele että tuo poika on aina nokka kiini kirjassa!” – – ”Aikuinen mies ja nuita mölläreitä jatkuvasti tutkii.”
Kirja maksaa kymmenen tunnin uittopalkan verran taikka saa rehkiä toista päivää pöllin- ja tukinteossa. – Seihtemän Väkevä Matti -tokkaa on piippua polttelevan äiti-Riitun kanssa hinnaksi rätnätty. Vaan:
”Hermannille ei puhuta pyhhää pölläystä koko assiasta. Se kun on aina niin hanakkana kiini markan laijassa.”
Mutta työnsuhteen ei isällä, joka on parantunut täyteen työkuntoon, ole valittamista. Sukuvikaa työnpuskemisessa kun Ukkelikin puolisokeana vielä niittohommiin menossa ja rantteella päivät pitkät kirveen kanssa heiluu. Kummun Kalle-setä on poikkeus, joka isän mukaan kämmeniään vuan kahteloo ja unijaan selevittellöö, jatustelee.
Päätalon kattilakunta lisääntyy vielä yhdellä puoskalla, Kaarina syntyy, kun Riitun sanaan ’pääsi se hirvas tekemään tekosesa’.
Reissu merimaihin eli Ouluun, takkipuvun ja patiinien hankintamatka, jää iäksi lukijan mieleen – ainakin minulle on jäänyt jo ensimmäiseltä lukukierrokselta – ja varsinkin elokuvan nolo ’näkeminen’. Yleisiä naisiakaan ei Oulu-reissulla, onneksi, satu vastatusten, jotta voisi Hiltu-Väinille kehuskella.
Muuten melko surkea tekijä yhden kerran lukijana olen noiden varsinaisten Päätalo-fanien rinnalla: moneen-kertaan-lukijoita tuntuu olevan pilvin pimein; parhaimmissa tapauksissa kymmenes läpilukukertakaan ei tympäise eikä riitä, vaan joka päivä on imaistava pala Kallea. ”Tiedän että lukemisen päättää vain oma lopullinen lähtöni, ei mikään muu – jos sekään …”, kertoo kymppikerhoon kuuluva Esko Myllymäki Päätalon kasikymppisjuhlilla. Varmaan näidenkin sanojen takia ei Eskoa, eikä ylenlukijoita tympäise:
- röppöri
- nääläytyä
- ihomies
- ölövä
- leipipelkka
- talittunu ruppi