Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 14. osa. 620 s. Vuosi 1945. Kalle 25-26 vuotta.
- Kalle Lainan kanssa, huppailureissulla Taivalkoskella
Kirjan ilmestymisvuosi 1984. Sattupa sopivasti: omat aviot – eikö tuota silloin liene käyty nuorikkoa näyttämässä, tosin vähemmällä tohinalla!
Rousto-Ville, kirvesmiesten vanheneva, äreä nokkamies nousee väkevästi Kallen henkilögalleriaan, jossa sarjan lopuksi on parituhatta nimeltä mainittua: tekoselkosten ihmiset omin nimin ja kaikki muut keksityin nimin.
Ruminalla alkaa Kallen rakentajan ura: hyvä ettei koko rakenteilla oleva talo kaadu Kallen potkaistua tieltään rakennustelineiden reevan/pönkkälaudan laudankantoa haittaamasta.
Mutta se se vasta ruminaa on kun nuori aviopari huppailee pariviikkoisen Kallen tekoselkosilla! Säkivä Laina ja mielenmalttinsa menettävä Kalle näyttävät, jotta kesäloman viettäminen ja joutoaika ne ne vasta hermoja kysyvät ja avioauvoa koettelevat: on kyydinnuusaa, viinapullojen raahaamista, ’hillon’ siementä, monenmoista polttiaista ja tuskaa riesana.
Ja lukija nauttii!
On niin mukava palata taas Iijoki-sarjan lähtökuoppiin, kotiin Taivalkosken Jokijärven Kallioniemeen ja tavata Hermanni Päätalon kattilakunta. Päästä takaisin pitkästä aikaa ja lähes koko kirjan ajaksi lukijallekin melkein kotikyläksi muodostuneeseen jokivarren seutuun. Ai että on riemu taas kuunnella jatustelevaa Kummun Patruunaa ja isä-Herkon kielenkääntöä, mittaamaan miehisyyden mittaa ja katastelemaan äiti-Riitun piipunpolttoa ja tavata pian laukeava Martta, sotareissulta palaava littanokka, matteen näkönen veli-Manne ja joku kyläläinenkin.
Jokunen kylänihminen? Pettynyt on Kalle ennen kaikkea ihmisiin, kasvinkumppalitkin enemmän kääntävät päänsä kuin antautuvat puheille ja kaveeraamaan. Vieraaksi ovat käyneet. Sitä Kalle suree, mutta onneksi on luonto heinäkuumaisillaan, kesä kauneimmillaan. Maisemien ihailuun ei kyllästy.
Mutta.
– Ja nyt olet ijänikusen ahtaan alakupäässä!
Äiti-Riitu sen tuntee ja ilmoille päästää veneessä kun kaksin Kallen kanssa soutavat ja tapansa mukaan tuntojansa tutkailevat. Ei pojankaan avioelämä onnelliseksi ole tulossa: – Sehän näkkyy olevan ihan luulotautinen raukka ja mustasukkasuuven nakeltavana!
Parempi olisi Riitun mielestä pätkäistä poikki heti alkujaan kun ottaa kannettavakseen elinikäinen taakka:
– Kun on ite käyny saman helevetin tauvin läpi, haluttasi neuvoa, että jos mustasukkasuuven kyy rupejaa jatkuvasti teijän välissä nuin tuikkimaan, niin on parempi erota.
Pian on hupailut hupailtu, jätettävä lapsuuden koti lopullisesti veli-Mannen harteille, noustava veneeseen kokka kohti Tamperetta. Eikä oikeastaan haikealta tunnu ollenkaan, kun on viimeiset vilkutukset vilkuteltu. Mukana kolmantena seuraa siskoista Eeti, jolle olisi järjestettävä oman elämisen alut kaupungissa.
Eiköpähän se siitä ala lutviutua, Lainankin kanssa. Siellä Kuusisen yläkerrassa, kun rintamamies tonttikin on hakusessa. Ja palaaminen työmaalle on entistä kotoisempaa:
”Minusta tulisi rakennusmies, jopa kirvesmies.”
- loisto
- posara
- koppimulukku
- attuilematta
- atima
- impsuilla
- täärätä
- uinisko