Katariina Heilala, Riina Kaarla, Sami Kaarla ja muut: Numerot

Numerot

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Muumiaiheisia kirjoja on laidasta laitaan. Muumi ja Pikku Myy -sarja on Katariina Heilalan käsikirjoittama ja Riina ja Sami Kaarlan kuvittama ensikirjasarja. Sarjassa keskitytään opettamaan asioita. Aikaisemmin ilmestyneet osat ovat käsitelleet mm. värejä, tunteita ja vuodenaikoja.

Numerot on vähemmän yllättävästi lukujen opettelukirja. Se käy läpi luvut yhdestä kymmeneen juhannukseen liittyvien muumiaiheisten kuvien avulla.

Kirjan rakenne on yksinkertainen. Yläkulmassa esitetään luku suurena ja värikkäänä. Tämä luku esiintyy sitten sivun kuvituksessa, kuten ”Oravalla on kuusi käpyä”. Se luo nuoren lukijan kanssa vuorovaikutuksen, kun lapsen tehtäväksi asetetaan löytää kerronnassa mainitut esineet tai asiat.

Yleisesti sivut ovat hyvin selkeitä. Sivuille olisi mahtunut paljon enemmänkin huomioitavaa, mutta tämä on varmasti suunniteltu juttu, jotta huomio pysyisi opeteltavassa asiassa.

Kirjan kuvitukset ovat niin sieviä, että ensisilmäyksellä luulin niitä alkuperäisiksi Tove Janssonin kuvituksiksi. Niissä on oma taikansa ja ovat uskollisia alkuperäiselle visiolle.

Numerot on kiva kirja lukujen opetteluun. Se esittelee asiansa pikkulapsiin vetoavalla tavalla ja on siksi hyvä työkalu lukujen opetteluun.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...